Kaksikymmentä päivää

Kyllä. Mun valmistujaisiin on tasan 20 päivää. En voi uskoa. Näiden 20 päivän aikana kuvaan vielä yhden minuutin mittaisen pätkän promo-reelilleni, koe-esiinnyn ihan oikealle agentille, pääsen poseeraamaan ammattikuvaajalle headshotteja varten, pääsen nauhoittamaan ääni samplen ihan oikeaan studioon, esitän Shakespeare -monologin raadille, osallistun 20 minuuttisen movement teoksen luomiseen, luen vielä julkaisemattoman käsiksen n.10 kertaa ja syvennyn siihen. Ja yritän samalla etsiä töitä.

Kuluneella viikolla olen kuvannut ensimmäiset promo-reel kohtaukseni, juhlinut kaverin 19v.(täällä täysi-ikäinen) synttäreitä. Kohta lähden juhlimaan Vancouver Prideä, Davie St block partyihin ja huomenna käyn "juoksemassa" 5km Colour Me Rad -runin... Ei täällä ainakaan tekeminen kesken lopu.

Trust me. I'm a doctor.

Ultimate Hipster-kit

Young mom. "I will drink one regular cup of coffee if I want to!"

The "Soft Whip"

Opettelin kappaleen Little Womenista ulkoa ja kirjoitin sen vihkooni...

Keskiviikkona oli aivan uskomattoman huikea päivä! Vaikka tällä viikolla kaikki koulupäivät ovat olleet n. 11h mittaisia, keskiviikkona ei haitannut, eikä väsyttänyt. Nimittäin ensimmäisellä Filmic Naturalism tunnilla omaa opettajaamme sijaistivat ihanat ja kauniit naiset; Sara Canning ja Ali Liebert.
He kertoivat omista kokemuksistaan alalla, joka rohkaisi ja kannusti jokaista meistä aivan uudella tavalla. On totta, että kilpailu on kova ja alalla on melkein brutaalin hankalaa menestyä, mutta se on mahdollista, jos omistaa sille koko elämänsä.

Tässä muutamia elämänviisauksia näyttelijän elämästä, jotka näiltä neideiltä opin:

"When it comes down to that one line, you give that one line one hour in the park"

Eli jos vuorosanoja opetellessa kompastut aina yhteen ja samaan lauseeseen, mene puistoon juoksemaan/pyöräilemään tunniksi koska fyysinen toiminta auttaa muistamaan ja samalla lievittää turhautumisen aiheuttamaa stressiä.

"You're enough as you are"

Tosi usein nuoret näyttelijät luulee, että pitäisi olla niinkuin joku toinen jo valmiiksi kuuluisa näyttelijä ja tästä johtuu joskus pieni imitointi tai yliyrittäminen joka näyttää kuvatuudulla äärimmäisen typerältä. Eli näytellessä, jos koskaan on oltava eniten oma itsensä, niin oudolta kuin se kuullostaakin.

"Get into trouble. Now!"

Jos näyttelijällä on helppoa, katsojalla on tylsää. Hankkiudu ongelmiin itsesi kanssa. Usein kaikkein herkullisimmat kohtaukset ovat vahinkoja ja niissä on sellaista aitoutta, joka syntyy vain kun näyttelijä mokaa ja kokee pientä sisäistä turbulenssia.

"Normal humans try to have good days. Actors try to have bad days"

Liittyy vähän edelliseen. Näyttelijät ovat hieman masokistisia siinä mielessä, että he kylpevät emotionaalisessa kivussa. Me vähän niinkuin keräilemme emotionaalisia traumoja työkalupakkiimme, josta ne sitten viuhahtavat esiin tarvittaessa. Terapeuttista. Eli jos suorituksen jälkeen on sellainen olo, että tekisi mieli huutoitkeä, voit olla aika varma, että hyvin meni. Oma mottoni on, että joka kerta kun tosielämässä tulee turpaan käytän kyseisen turpasaunan tuottamaa henkistä kipua hyväkseni näyttelijänä. Toimii!

"We do so much for free"

Näyttlijä tekee paljon ilmaiseksi. Paljon. Tuntien taustatyötä ja vuorosanojen opettelemista koe-esiintymisiin, josita ei välttämättä seuraa töitä. Kuulemma hyvänä vuonna muutamasta sadasta koe-esiintymisestä n. 10 roolia on hyvä suoritus.

"Never leave the scene as it was when you walked into it... Fuck some shit up before you leave"

Jälleen kerran. Tavallinen ja neutraali on tylsää ja konfliktit kiehtoo, eli jos tunnelma on sama saapuessa ja lähtiessä, olet epäonnistunut.

"Satisfaction is the death of an actor"

Jos olet työhösi tyytyväinen olet varmasti väärässä. Jos luulet, ettet tarvitse enempää treeniä/valmennusta/oppitunteja olet jo epäonnistunut.

Pähkinänkuoressa: Näytteleminen on sitä kun sisällä myrskyää, mutta kykenee kontrolloimaan mitä päästää ulos. Ja koulu ei lopu koskaan.

Alkulämmittelyksi tällä avartavalla keskiviikon tunnilla pelasimme "bing, bing" peliä, jossa koko luokka seisoo kivasti piirissä ja yksi henkilö kävelee toisen henkilön luokse, katsoo tätä silmiin, koskee yhdellä sormellaan kättä ja sanoo "bing" ja tämä toinen vastaa samalla tavalla, jonka jälkeen he vaihtavat paikkaa ja tämä toinen henkilö kävelee uuden ihmisen luo sanomaan "bing". Näin äkkisältään kuullostaa varmasti aivan naurettavalta lasten leikiltä, mutta kykenevätkö lapset pelaamaan kyseistä peliä 45min mitään muuta puhumatta? Luokkamme pystyi. Kävimme samalla läpi hämmentävän tunneskaalan naurusta itkuun. 

Kyllä. 

N. 50% itki harjoituksen loputtua. 

Omituista? 

#ActorsLife

Aina välillä täällä on talvi keskellä kesää....

...tai sitten kadulla vain kuvataan jotain

...jotain talvista...