Instagram

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Ohi on

Jos jollekulle on edelleen epäselvää, kuinka sekopäistä touhu välillä meidän oppilaitoksessamme on, valkenee se varmasti viimeistään tänään. Kaikki 4. jakson esitykset ovat siis nyt ohi, eli voimme huokaista helpotuksesta ja keskittyä tuleviin koekuvauksiin ja lomaan.

Ironia...

Tiistaina hyvästelimme yhden rakkaista opettajista, joka muuttaa tämän jakson päätteeksi toiselle puolelle maata. Suoritimme myös viimeiset piinapenkit ja vapaat harjoitukset keskiviikkoa varten. 


Myös tätä herraa tulee ikävä!
Keskiviikko. The day. Neljän kuukauden työ ja treeni eskaloitui yhteen 10 minuutin kohtaukseen. Esiinnyimme opettajan toiveesta viimeisenä.. Ei paineita.. Kyseistä pätkää tulee ikävä.



Esitysten jälkeen koko luokan illallinen Red Robinissa.


Tänään oli monologien vuoro. 3 kuukautta sitten kukin meistä kirjoitti sivun mittaisen monologin. "My Story" eli 26 tarinaa täynnä pettymyksiä, menetyksiä, oivalluksia, kasvukipuja ja pelkoja. Monologit jaettiin niin, ettei kenenkään tarvitsisi lukea omaa tarinaansa, vaan jonkun johon samaistuu ja monologin kirjoittaja pääsi katsomaan eturiviin, kun oma tarina kerrottiin luokkatoverin toimesta. Musta, pimeä huone ja kuuma spottivalo sekä 26 nuorta näyttelijää ja 2 opettajaa + paljon tunteita. Itse sain hyvän ystäväni monologin, johon samaistuin yllättävän hyvin ja pillahdin tietenkin itkuun sitä esittäessäni. Parrasvalot olivat niin kirkkaat, ettei niiskuttavaa yleisöä nähnyt, mutta nyyhkytyksen kuuli hyvin. 

Videokooste sisältää esityspäivän tunnelmia, "parhaita paloja" itse näytelmästä (Motherf*cker with a hat) ja tämän päiväisen nenäliina saldon.



Loppukevennykseksi vielä muutamia juttuja, joita missä tahansa muualla pidettäisiin ehkä outona, mutta meille ovat täysin arkipäivää, eli 7 syytä miksi "meidän koulu on parempi ku teidän koulu"

Halailu
Eihän siinä siis silleen mitään outoa ole, mutta kun täällä kaikki halailee kaikkia ja koko ajan. Heti ensimmäisenä aamulla, välitunnilla, lounastauolla, koulupäivän päätteeksi. Jos käytävällä vahingosa kirjaimellisesti törmäät koulutoveriin, tämä törmäys muuttuu halaukseksi. Opettajat halailevat toisiaan ja oppilaitaan. Välillä muodostamme halikasoja lattioille ja otamme siinä pikku päikkärit.

Pukeutuminen
Ensimmäisenä koulupäivänä eräs opettaja tokaisi, että tämä ei ole mallikoulu ja te ette ole tulleet tänne näyttämään hyvältä, eli ei meikkiä, hiustuotteita, isoja koruja, farkkuja tms epämukavia vaatteita. Suurin osa opiskelijoista temmeltääkin koulun käytäviä perus pieruverkkareissa ja välillä jopa yöpuvuissa. Vaatetuksen pitää olla joustavaa, jotta pystyy liikkumaan ja hikoilemaan ja välillä kannattaa myös kerrospukeutua, koska pidemmissä meditointisessioissa saattaa tulla kylmä. Tähän tietenkin poikkeuksena esitykset, kamera- ja audition-tunnit, jonne pukeudutaan asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa siis sitä, että välillä käytävällä kävelee vastaan joku lääkärin takissa, puvussa ja kravaatissa, juhlamekossa tai pelkissä alusvaatteissa. Kyllä.

Läksyt
Tähän mennessä jännimmät läksyt ovat olleet: "istu tunti kylpyammeessa ilman mitään virikkeitä", "treenaa vuorosanoja kännissä", "ÄLÄ juo alkoholia tänä viikoloppuna", "puhu puoli tuntia kynä/korkki/kumi suussa". Olemme saaneet tehtäväksi myös pitää päiväkirjaa kaikista fyysisistä tuntemuksista kropassa ja eläinvideoiden katselua youtubesta tai leffoja Netflixistä jne. 

Äänet
Jos eksyisit kesken koulupäivän kampuksemme käytäville pööpöilemään, kuulisit ehdottomasti seuraavia äänia: ääneen hengittämistä ja syviä huokauksia, laulua (mitä todennäköisimmin where or when), hillitöntä naurua, huutoitkua, raivokasta karjuntaa, artikulaatioharjoituksia "Big Black Bug Bit A Big Black Bear", haukotuksia, töminää ja kirosanoja.

Jos kävelisit sisään luokkahuoneeseen kesken tunnin...
...saattaisit löytää mm: 15 liikkumatonta olentoa makaamassa joogamatoilla ja hymisemässä, ihmisiä joogaamassa, deep tissue massage session, jossa hierottava vääntelehtii kivusta, 30 ihmistä itkemässä, jonkun hakkaamassa raivokkaasti sohvaa tyynyllä, epämääräisen kasan huonekaluja, villit tanssibileet, jonkun vaihtamassa vaatteita... En usko, että on mitään mikä enään yllättäis.

Oppituntiaktiviteetit
Muutaman olen jo maininnut, mutta tässä vielä lisää. Usein löydän itseni toistamassa samaa sanaa uudelleen ja uudelleen ja liikehtimällä omituisesti. Välillä leikimme piirileikkejä. Itseasiassa aika usein. Puhumme siansaksaa ja joogaamme. Välillä otamme opettajan kanssa hyväntahtoisia vittuilukilpailuja. Leikimme eläimiä. Siis ihan for real konttaamme lattioilla ja örisemme. Laulutunneilla ensimmäinen puoli tuntia menee vain hengitellessä.

Opettajat
Näitä on vähän laidasta laitaan. Osa tykkää tiukemmasta kurista, osa on vähän letkeämpää porukkaa. Kaikki harrastavat kaksimielisiä vitsejä. Omia suosikkitapauksiani ovat omituiset facebook tai snap chat viestit opettajilta. Eräs rouvashenkilö on aina erittäin totisen näköinen, mutta latelee pokerinaamallaan mitä härskimpiä juttuja. Tänään hän kutsui luokkansa oppitunnin sijaan kanssaan aamupalalle, nappasi erään opiskelijan puhelimen ja lähetti tämän poikaystävälle "tuhmia" tekstiviestejä. Koska suurin osa opettajista on edelleen aktiivisesti työssäkäyviä näyttelijöitä, hauska harrastus on "opettajabongaus" eli Netflix auki ja Supernaturalit, The 100, X-Files, iZombiet ja muut Vancouverissa kuvatut sarjat pyörimään ja opettajia bongailemaan. Parasta opettajissa täällä on se, että he lahjoittavat erittäin paljon omaa vapaa-aikaansa meille, jos on tarpeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti