Instagram

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäisloma

Tällä viikolla oli vain kolme päivää koulua! Tiistai oli aivan mielettömän huikea päivä, keskiviikko ja torstai olivat melko rankkoja, joten loma tulee tarpeeseen.

Tiistaina päivä alkoi vierailijan luennolla. Vieraileva luennoitsija oli paikallinen naisnäyttelijä Karin Konoval. Karin on vieraillut monessa TV-sarjassa ja elokuvassa (klikkaa nimeä ja käy kattomassa kaikki kreditit. Huikee mimmi!). Viimeisimpinä Rise of the Planet of the Apes ja Dawn of the Planet of the Apes, joissa hän näytteli yhtä päärooleista; Maurice orankia. Luennolla hän kertoi motion capture näyttelemisestä, joka on mun mielestä ainakin äärimmäisen hauskan ja vaativan näköistä.





Tiistaina loppupäivä kului Academie Duellossa miekkaillessa. (Kuvia ja videota tulossa myöhemmin koulun puolesta..) Kolmen tunnin aikana meille esiteltiin erilaisia miekkoja eri aikakausilta ja muutamia näyttelijöille hyödyllisiä "temppuja", jotka näyttävät väkivaltaisilta, mutta ovat vaarattomia. Pääpaino oli liikkeiden suorittamisessa turvallisesti ja uskottavasti. Duellossa on tarjolla 60 tunnin näyttämötaistelu -kurssi näyttelijöille. Jos ensi syksynä on aikaa ja rahaa niin mielelläni kävisin hankkimassa kurssin "ansioluettelooni". 

Keskiviikkona kävin kipittämässä seawallia toiseen suuntaan ja löysin itseni stadionin vierestä. Stadionin parkkipaikalla oli kuvausryhmän leirintäalue.

Sience world / Falce creek

Stadioni

hmmm...

Tänään olen lomaillut, saleillut, kokannut ja miettinyt siivoamista.. Vielä en ole aloittanut. Huomenna on kansainvälinen tyynysotapäivä ja ilmeisesti Vancouver Art galleryn pihalla on joku suuri tyynysota. En vielä tiedä ehdinkö sinne. Illalla vietämme pääsiäistä muutaman luokkatoverin voimin. Sunnuntaina suuntaamme pääsiäiskirkkoon.


Lomaa on tiistaihin asti. Tiistaista tulee kiireinen päivä. Aamulla lyhytelokuvan kuvauksiin, lounastaolla koululle mo-cap audition tunnille ja sieltä kiireesti takaisin kuvauksiin, joista pääsen näillä näkymin kotiin vasta illalla. 

Löysin kivan pienen sushi-ravintolan naapuristani. Eilen kesti n. 5 minuuttia kipittää kotiovelta ravintolaan noutamaan sapuskat ja takaisin.

Vaihdoin shamppoon ja hoitoaineen Lushin hippisaippuoihin ja yritän tulevien viikkojen aikana totuttaa hiuksia harvempiin pesukertoihin, koska tällä hetkellä hiukseni ovat surulliset ja kuivat. En vielä ole näitä tuotteita kokeillut, mutta ainakin tuoksuvat hemmetin hyvältä!





Vähän yli viikon päästä on laulu, näytelmä ja monologi esitykset, eli vielä reilu viikka aikaa hienosäätöön. Sitten veilä viikko ja SPRING BREAK!!! Siitä tulee melkoinen seikkailu!

1 kommentti:

  1. Mäkin oon menossa Spring Breakkiii! :) Apua alle viikko, ihanaaaa :D

    VastaaPoista