Instagram

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Spring Break

 Lomalomalomalomaloma!!! 10 päivää vapaata! Alkuviikosta käärittiin kasaan neljäs jakso ja kovaa vauhtia pitäisi alkaa valmistautua kahden viimeisen jakson koitoksiin, mutta ensin lähden lomalle!

Maanantaina kävin vähän meikkimalleilemassa Makeup opiskelijoiden käytännön kokeessa, jossa opiskelijoille annettiin tehtäväksi maskeerata hahmo, joka on lähtenyt firman pikkujouluista hieman kekkulissa ajamaan kotiin, ajanut metsään ja kömpinyt palavasta autosta ulos. Hahmolta oli pakko löytyä 3. asteen palovamma kädestä, mustelma poskesta, haljennut huuli ja viilto otsasta. Lopputulos näytti tältä:




Maanantaina, 20.04. vietettiin "kansainvälistä kannabis-päivää" eli koko kaupunki oli pilvessä. Tällä kertaa en tarkoita kirjaimellisesti pilven sisällä, vaan silleen kivasti pöllyissä. Taidegallerian ympäriltä kadut oli suljettu pieniä kojuja varten, joissa oli myynnissä kaikenlaisia oheistuotteita.

Vancouver Art Gallery keskipäivän aikoihin.


Tiistaina kävimme kuvaamassa pienet Special FX projektit Production studioiden Green stagella. Saimme myös karkeaa esimakua siitä, millaiselta lopputulos noin suunnilleen näyttää. Oikeaan editointiin menee yleensä viikkoja, jotta lopputulos näyttäisi mahdollisimman hyvältä, mutta tämä versio on tekaistu n. tunnissa.


Kaupungin söpöin kahvila.
Keskiviikko alkoi mahtavalla brunssilla ihanassa seurassa Acme Caféssa. Klo 12 kokoonnuimme koululle tapaamaan kahta koulun johtavista opettajista ja saimme tietää uudet luokkajaot, uudet scene partnerit, final project kässärit, uudet näytelmät ja kohtaukset. Olen uuteen pariini tyytyväinen ja innoissani kohtauksesta Tennessee Williamssin näytelmästä The Glass Menagerie. Näyttelen Lauraa.


Eggs Benny

Tällä kertaa emme pilko, treenaa ja tutkaile näytelmiä enää opettajien johdolla, vaan meiltä odotetaan ammattitasoista selviytymistä omin päin. Kolmen viikon kuluttua pitäisi olla valmista. Jep.. Aikaisempaan kohtaukseen (The Motherfucker with the Hat) aikaa oli valmistautua yli 3 kuukautta. Kaiken lisäksi tämä pätkä on pidempi. Kolmen viikon kuluttua vietämme intenssiivisen Boot Camp- viikon opettajan kanssa työstäen näytelmät esityskuntoon. Keskiviikon tapaamisessa tämä kyseinen opettaja teki selväksi, että jos ei ole valmistautunut kunnolla, ei ole tervetullut tunneille. Kaiken pitää olle viimeisen päälle hiottu; asu, lavasteet, vuorosanat ja taustatiedot, eli mihin aikaan ja paikkaan näytelmä sijoittuu ja mitkä tärkeät tapahtumat maailman historiassa vaikuttavat kohtaukseen ja mitä mikäkin sana tarkalleen tarkoittaa ja mitä viittauksia ja vertauskuvia näytelmästä löytyy. Kolme viikkoa. Ei paineita.

Vähän oppimateriaalia.
Tämän tapaamisen jälkeen kokoonnuimme viimeistä kertaa tällä luokkakokoonpanolla yhden suosikkiopettajani viimeiselle tunnille. Tunnin tarkoitus oli antaa palautetta toisillemme kuluneista jaksoista. Tämä osuus oli ohi melko nopeasti, joten lähdimme luokkaretkelle.... opettajan johdolla lähikapakkaan kaljalle ja shoteille. 

Näitä tulee ikävä. Arvaatko kuka on opettaja?
Ihan btw, kannattaa olla Sephora Beauty Insider, koska ilmaisnäytteitä ja huulipunia synttärilahjaks...

Kaikki on söpömpää matkakoossa..
Matkalukemista
 Okei! Noniin! Nyt pääsemme itse asian ytimeen! SPRING BREAAAK!! Matka alkaa huomenna! Ensin lennän Saksan kautta Suomeen ja todella, TODELLA toivon, että kone on perillä ajallaan, sillä arvioitu laskeutumisaika Helsinkiin on n. 17:30 ...ja vuoden parhaat partyt alkaa klo 19... Maanantaina lennän muutamaksi päiväksi Espanjaan, palaan vappupäivänä Suomeen ja sunnuntaina takaisin Vancouveriin, koska koulu alkaa heti maanantaina. Tämä tarkoittaa myös sitä, että blogini hiljenee nyt n. kahdeksi viikoksi. HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE!



4 kommenttia:

  1. Aijaa, en tiennytkää et kannabis on laillista siellä :D Näyttääpä kivalta toi brunssi ja näytät vielä tosi nätiltä tossa brunssikuvassa! :o Hauskaa reissua sitten, toivottavasti on hauskaa Suomessa ja Espanjassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ihan varma "laillisuudesta", mut ainakaan ei oo rikos.. :D Poliisit siellä ahkerasti valvoivat pitkin katuja, mutta eivät millään tavalla puuttuneet myyntiin tai käyttöön. Mun näkökulmasta sujui kyllä ihan rauhallisesti koko touhu. Oli kyllä oikeesti ihan paras munakas IKINÄ! Ja kiitos, kiitos ;P

      Poista
  2. Wau! Noi meikit, feikkihaavat, mitä nyt sitten ovatkaan, niin ovat ihan mielettömän hienoja ja aidon näköisiä! Varsinkin tuo ruhje kädessä oikein pisti inhottamaan, kun räpsähti näytölle :D Kyllä noiden tekijät ilmeisesti osaavat hommansa.

    Kiva postaus! :)

    http://c-duracell.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itteäkin inhotti kun oli niin aidon näkösiä omalla iholla, mut onneks ei tuntunu aidolta 😄 kyllä vaan osaavat joo ja vasta kolmannen jakson opiskelijoita ovat :) ei voi kuin ihailla ja ihmetellä.

      Poista