Orientation etc.

Parhautta koko viikko! Eikä se edes ole vielä ohi... Tiistain orientaatiossa meille esiteltiin hieman koulun henkilökuntaa ja kerrottiin tulevasta vuodesta. Päällimmäisenä jäi mieleen vain, että edessä oleva vuosi tulee olemaan rankka. "Tulette työskentelemään kovemmin kuin koskaan ja rakastamaan sitä" "Vuoden päästä valmistutte uupuneina ja uusina ihmisinä". Ei paineita. Tutustuin muutamaan tulevaan "luokkatoveriin" ja joukossa on myös yksi suomalainen! Mahtavaa! Suuri osa vuoden näyttelijäkoulutukseen osallistuvista oppilaista liittyy joukkoomme suoraan 4kk "Acting essentials" kurssilta. Tapaan siis suurimman osan luokasta vasta tiistaina kun koulu alkaa. 

 Orientaatio tapahtumassa otettiin myös kuvat opiskelijapasseihin, joita sitten roikutetaan kaulassa koko vuosi, jotta kampuksilla kulku sujuu ongelmitta. Tapahtumassa oli myös kojuja, joissa uudet opiskelijat voivat avata itselleen pankkitilit, hankkia paikalliset liittymät, liittyä kuntosalin jäseneksi (CHECK!), hankkia vakuutuksen yms.

Orientaation jälkeen kävimme toisen Suomi-tytön kanssa kahvilla. Kuvan herrasmies hengaili Starbucksin edessä. Kävin myös vähän turistiostoksilla.

Eilen kävin kuuntelemassa "New to Vancouver"- luennon. Siellä puhuttiin jälleen vakuutus asioista, asuinalueista, julkisen liikenteen käytöstä, pennin venyttämisestä, hyvinvoinnista ja oman kuntonsa huolehtimisesta rankan vuoden aikana, kulttuurisokista ja sopeutumisesta sekä työviisumin hankkimisesta opintojen jälkeen. 

Tämän tapahtuman jälkeen 12 henkinen joukko opiskelijoita eri kursseilta (minä + kaksi näyttelijätyttöä, muutama pelisuunnittelija, tuottaja ja muutama käsikirjoittaja) lähti lounaalle Gastownissa sijaitsevaan ravintolaan. Uskomaton sattuma: tarjoilijamme oli juuri VFS:stä valmistunut nainen. Hän oli kovin innostunut puolestamme ja kertoi paljon omia kokemuksiaan ja antoi hyviä neuvoja. Hän kertoi opettajista ja eri kursseista. Kuulemma näyttelijäopiskelijoilla on viikko, jota kutsutaan nimellä "Hell-week", jonka aikana opiskelijoita itketetään. "Kaikilla kursseilla itketään. Ensimmäisen kuukauden aikana näin kolmasosan (tuotanto)luokastani itkevän. Ei surusta vaan puhtaasta väsymyksestä. Näyttelijöitä itketetään muuten vaan. Nukkukaa vielä kun voitte ja ottakaa kouluun eväitä!". 

Lounaan jälkeen suuntasimme jätskille ja sovimme, että lähdemme vielä yhdessä rannalle, koska säätiedotukset uhkasivat loppuviikoksi sadetta. Kaikki kävivät vaihtamassa vaatteet ja tapasimme kolmen nuoren miehen kimppakämpän pihalla. (Uskomattoman upea rakennus, olen niiiiiiiin kateellinen).

Uskomaton joukko niin erilaisia ihmisiä (iältään 18-27v) eri maista, eri elämän tilanteista, ja eri koulutusohjelmista hengaili rannalla auringonlaskuun saakka frisbeetä heitellen ja jutellen. Vaihdoimme yhteystietoja ja sovimme, että tapaamme vielä, vaikka VFS-alumni-tarjoilija kertoikin, että koska olemme eri kursseilla, tuskin tapaamme toisiamme enää koulun alettua.

 Tämän upean kuvan nappasi Ariadna Martinez.

Ja tämän kuvan otin itse.

Auringon laskettua kävelimme kaikki yhtä matkaa saatellen matkan varrella asuvia kavereita koteihinsa, kunnes jäljellä oli enää kaksi näyttelijää ja kaksi käsikirjoittajaa. Kiertelimme ympäri kaupunkia English Bay rannalta, West Endin kautta Gastowniin, kunnes kaikki olivat kotona. Minä viimeisenä.

Kotimatkalla yksi käsikirjoittajista totesi, että paras tapa tutustua uuteen kaupunkiin on eksyä sinne. Tämän lausahduksen inspiroimana lähdin heti ensimmäiseksi aamulla lenkille. Jätin kartan ja puhelimen hotellille ja suuntasin kohti rantaa. Yritin painaa mieleeni katujen ja rakennusten nimet ja hotellille palatuani piirsin karttaan reitin, jonka olin kulkenut. Aamulenkkini näytti tältä:

Parasta tässä kaupungissa on se, että kaikki on kävelymatkan päässä. Ja ehdottomasti myös se, että täällä on jokaiselle jotakin! Rannat ovat kuin Espanjan Torreviejassa, West Endin asuinalue on kotoisa ja täynnä puita ja kukkia, keskustan business district muistuttaa New Yorkia, Gastown on taiteilijoiden mekka ja illan tullen ehkä hieman New Orleans -meininkinen trubaduureineen.. Pohjois-Vancouverissa luonto on villiä ja vuoret korkeampia kuin keskustan rakennukset. Täydellinen paikka!

...Juuri saamani viestin mukaan olemme ilmeisesti menossa huomenna Game of Thrones näyttelyyn! Life is Awesome!

It's fun to stay at the...

Täytyy rehellisesti sanoa, että viikko on ollut tähän saakka melko ankea. Tällä hetkellä olen käytännössä koditon, eikä minulla ole enää Suomen sosiaaliturvaa ja suurimman osan viikosta olen ollut kuumeessa ja flunssassa. Vuorokausirytmi tuntuu erityisen rankalta, kun mitään todellista motivaatiota aamulla sängystä nousemiseen ei ole ollut. Aika on kulunut hitaasti hotellihuoneessa Criminal Minds ja Rookie Blue maratoneja katsellessa... Kunnes! Eilen lähdin seikkailulle toiseen kaupunginosaan, Burnabyyn. Kirkkoon. Kyllä! Sunnuntai aamuna suuntasin suomalaiseen kirkkoon.

Kle 11 mennessä kirkko "täyttyi" eläkeiän ylittäneistä suomalaisista, joista melkeenpä jokainen minut nähdessään tuli tervehtimään, esittäytymään ja kyselemään mistä päin Suomea olen kotoisin ja millä asialla olen Vancouveriin päätynyt. Muuan pariskunta innostui paikalla olostani niinkin paljon, että pyysi minut messun jälkeen luokseen kahville.

Pariskunta oli n. 80-vuotias (Herra 81v, Rouva 79v.) kumpikin rantautunut Vancouveriin 50-luvulla. Herra kertoi lähteneensä Suomesta 1950 ensin Ruotsiin ja sieltä laivalla 1955 Kanadaan. Hän kertoi, että tänne saavuttuaan ensimmäien ajatus oli ollut "Miksi? Miksi piti lähteä näin kauas kotoa?".
Hän ei tuntenut täältä ketään ja kertoi vasta perille saavuttuaan perheelleen kirjeessä, että oli lähtenyt Ruotsista Kanadaan. Kirjeellä oli tietenkin kestänyt viikkoja saapua Suomeen. Pian tämä herra oli saanut töitä satamasta ja päätti, että työskentelee kunnes rahat riittävät Suomeen paluuseen, mutta pian hän tapasi tulevan vaimonsa ja reissu Suomeen sai odottaa toista kymmentä vuotta. Kunnes omakotitalo oli rakennettu ja kaksi lasta saatu.

Rouva puolestaan oli 22-vuotiaana muuttanut Vancouveriin enonsa luokse ja päätynyt "au pairiksi" juutalaiseen perheeseen. Miehensä tapaan hänkin oli lähettänyt kotiin "Olen turvallisesti perillä" -kirjeen, jolla silläkin oli kestänyt viikkoja saapua perille. Toista se on nyt. Itse olen ollut päivittäin yhteydessä Suomeen tavalla tai toisella. 

Istuskelin pariskunnan luona tunteja syöden ja kuunnellen tarinoita. Sain masun täydeltä karjalanpiirakkaa, pullaa, mustikoita ja kahvia. 

Ikäisekseen pariskunta oli todella eloisa ja virkeä. He ovat matkustelleet paljon Amerikassa ja aina välillä vierailleet Suomessa. Kerran jopa Porvoossa. He muistelivat punaisia ranta-aittoja ja tulipalon jäljiltä korjauksessa ollutta tuomiokirkkoa. Kummallakin on sisaruksia Suomessa. Täällä heidän perheeseensä kuuluvat kaksi lasta, jotka puhuvat suomea ja kaksi lastenlasta jotka eivät puhu suomea. Näistä lapsenlapsista nuorempi oli hakenut ja päässytkin samaan kouluun kuin minä, mutta päättikin mennä yliopistoon opiskelemaan musiikkiteatteria. Myöhemmin iltapäivällä tämä neiti tuli isänsä kanssa käymään isovanhempiensa luona ja he tarjosivat minulle kyydin takaisin hotellille. Mukaani tämä herttainen pariskunta pakkasi rouvan itse leipomaa pullaa ja karjalanpiirakoita, puutarhamustikoita ja nallen.

YWCA

Hotellihune on viihtyisä. Ainoa miinus on vessa ja suihku, jotka sijaitsevat käytävän päässä. Huoneessa on riittävästi tilaa, TV, jääkaappi ja lavuaari. Yläkerrassa on keittiö, jossa asukkaat voivat kokata tai lämmittää ruokaa. Hotellin vastaanotto oli erittäin ystävällinen. Sain kartan, josta vastaanottovirkailija ympyröi läheisen kadun, "Hyviä kauppoja ja ravintoloita" ja ruksasi yli East Hastings kadun, "Älä mene tuonne".

Tänään ymmärsin miksi. Kun sain kyydin takaisin keskustaan ajoimme kyseisen kadun kautta. Tämä kadunpätkä oli täynnä nistejä, kodittomia ja prostituoituja. "Tämä on Kanadan köyhin alue. Täällä kenelläkään ei ole ollut hyvä elämä", herttaisen pariskunnan vävypoika kertoi. Näky ei ollut miellyttävä. Kukaan alueella ei näyttänyt onneliselta tai terveeltä. 

Jep.. Huomenna on koululla orientaatio päivä. Can't wait!

6

Näin alkuun FAQ:

"Niin sähän lähdet kohta?" / "Koskas sä nyt lähdetkään sinne?"

- Kyllä, lähden lähden alle viikon kuluttua, tiistaina 19.8.

"Meetsä niinku vaihtoon?"

- Ei, en mene vaihtoon. Menen suorittamaan 'diplomin'

"No jännittääks jo?" / (Classic:)"Miltäs nyt tuntuu?"

- Ei. Ei tunnu erityisesti miltään. Päällimmäinen tuntemuksen omainen ajatus on stressin sekainen huono omatunto asioista, joita ei ehdi tehdä tai ihmisistä joita ei ehdi nähdä. Shit happens. No can do.

Mutta joo. Alle viikko. Tähän päivään asti olen pakannut, purkanut, priorisoinut, organisoinut ja uudelleen pakannut. Viikon päästä istun todennäköisesti hotellihuoneessa ihmettelemässä, että mitäs hemmettiä mä nyt teen. Ehkä ehdin ennen koulun alkua toteuttaa vielä parissa viikossa asioita, jotka jäi kesällä vähemmälle (esim. rusketuksen hankkiminen ja salilla käynti...) Vaikka tää kesä on tuntunut jotenkin suunnattoman lyhyeltä, on se silti ollut aivan mahtava. 

Seuraa koonti tän kesän parhaista asioista:

Moves, Nuubia, Kanada ja Provinssi. Kiitän osallisia.
Unohtamatta tietenkään viime viikonloppua, joka oli myös erityinen.. 

Jurassic Rock.

Huikee porukka, mahtava meininki. PVVMSK Showband 2014. Tajutonta vipellystä, Rakkauden suurlähettiläitä, Iron Manejä ja My Little Ponyja. Elämä on välillä tosi hyvää!

Ens kerralla varmaan avaudun vasta Kanadassa, kun on jotain asiaa.

BTW jos vuoden aikana tulee aivan tajuton ikävä, niin kannattaa pitää telkkaria auki...