Instagram

maanantai 26. tammikuuta 2015

Puu

Vihreä naama
 Normaalista viikonloppurutiinistani poiketen nostin lauantaina perseeni sohvalta ja kävin balettitunnilla. Pitkästä tauosta huolimatta jalka nousi ja piruetit pyöri melkein vanhaan malliin, mutta tänään jalat ja erityisesti pohkeet ovat melkoisessa krampissa. Iltapäivän vietin valmistautuen tämän päivän (sunnuntai) koe-esiintymiseen. Tällä kertaa kyseessä oli siis ihan oikea koe-esiintyminen ihan oikeata roolia varten, eikä mikään koulun oppitunti. Keitin kolme kananrintafilettä ja paketoin itselleni lounaat alkuviikoksi. Illalla sain sähköpostissa opettajalta kaksi sivua koe-esiintymismateriaalia opeteltavaksi maanantaiksi.





Aamupala. Avokadu-kurkkuleipiä ja smoothie.. Hyvä yritys syödä terveellisesti.


Tänään aamupäivällä suuntasin askeleeni (lol. Bussilla menin oikeesti..) Gastowniin, Film Production kampukselle koekuvauksia varten. Vastassa minua oli tuttuja hymyileviä kasvoja, tuottajia ja näyttelijöitä. Paljon rennompi tunnelma, kuin mitä yleensä koekuvauksilta odottaisi. Kirjoittauduin sisään, hengailin hetken odotushuoneessa ja sitten koitti minun vuoroni astella "raadin" eteen koe-esiintymään.



Itseasiassa ihan hyvin, kiitos! Kokeilimme muutamaa eri versiota (kauhu, komedia ja improvisoitu kohtaus) ja sitten hymyilevä raati kiitti minua käynnistä ja niin päättyi mun ensimmäinen "oikea" koe-esiintyminen täällä. Nyt sitten odotellaan call backiä tai jotain.

Söpöin. Kasvi. Ikinä.

Jäin hetkeksi hengailemaan kampukselle, luin huomista koe-esiintymisoppituntia varten ja hain raskaan työn raatajille (lukijoille) teetä Starbucksista. Hetken hengailtuani lähden kävelylle Gastowniin ja kohti Burrard streettiä ja sieltä kaupan kautta kotiin.





Otin vähän kuvia...

...matkalla kotiin...

...koska nätti kaupunki...

...ja silleen.
 Perjantaina lauluopettajamme antoi meille nuotit lauluihin, jotka hän meille valitsi esitettäväksi 3kk päästä. Minulle hän valitsi kappaleen "Sidewalk Tree" musikaalista "Raisin"..


Huomiselle laulutunnille pitäisi lukea kaksi kappaletta "Singing on stage" kirjasta ja valmistautua kirjoittamaan sidewalk tree" biisin lyriikat monologimuotoon.

...mä yritän siis ihan oikeesti!


...mutta...

Edessä on nyt kaksi aika pitkää viikkoa. Pitkiä päiviä ja muuta. Yritän ehitä tanssitunneille ja salille enemmän. Jesse-video tulee näkyville ehkä ens viikolla.. Ja kerron heti kun kuulen tän päivän koe-esiintymisestä jotain. Jee!

Hyvää viikkoa kaikille!

torstai 22. tammikuuta 2015

Let's talk about sex!



Tänään impro tunnilla palasimme vanhan tutun Cinema-gamen pariin. (Non-verbaalinen improharjoitus, jossa 3 näyttelijää leikkivät olevansa elokuvateatterissa. Elokuva ei koskaan ala, mutta näillä kolmella toisilleen täysin tuntemattomalla hahmolla lähtee touhu täysin lapasesta.) Meillä tämä improilu karkaa aina välillä vähän aikuisemman huumorin puolelle ja näin kävi tänäänkin. Muutaman kierroksen jälkeen opettaja pysäytti harjoituksen hetkeksi ja tokaisi "Okay, let's talk about sex." Näin siis teimme. Opettaja esitti kysymyksen: Kuinka monessa TV-sarjassa, elokuvassa tai musiikkivideossa on seksikohtauksia? Vastaus: Aika helvein monessa. Kuinka paljon näyttelijöille ja ohjaajille tarjotaan koulutusta aiheesta "How to handle a sex scene." Eipä juuri lainkaan. Omakohtaisista kokemuksista opettaja tiesi kertoa kuinka kiusallisesti esim. alusvaatemainoksen koekuvaukset voivat mennä. Opettaja päivitteli sitä, kuinka naurettavassa yhteiskunnassa elämme, kun yhdestä luonnollisimmista asioista on tehty jotenkin "likainen" ja kiusallinen. Syyttävä sormeni osoittaa Kirkkoisä Augustinusta.

Miksi? Koska asiasta ei puhuta. Koko kuvausryhmä punastelee ja ohjaaja tokaisee vain "Make it hot" ja sitten kahden toisilleen täysin tuntemattoman ihmisen täytyisi luontevasti esittää intiimi kohtaus kameran edessä. Onhan se nyt aika kiusallista. Opetus: asiasta täytyy keskustella ja keskustelun aloittaminen jää usein näyttelijöiden vastuulle. Toisin sanoen, jos tiedät, että tänään kuvataan seksikohtaus, etkä mainitse vastanäyttelijälle, että et tykkää kun sun persettä kähmitään, niin asiasta on myöhemmin turha valittaa.

Fifty Shades of Gray, Sex and the City, Game of Thrones etc. Kaikki nakuilukohtaukset ovat tarkasti suunniteltuja ja harjoiteltuja ja niiden kuvaaminen on äärettömän teknistä touhua.



Ihan siltä varalta, että mykkäimproilu lähtee oppitunneilla uusille ulottuvuuksille, sovimme luokkani kesken selvät pelisäännöt: Alusvaatteet pysyvät päällä ja genitaaleihin ei kosketa. 

Täytyy myöntää, että välillä pääsee unohtumaan mikä on yhteiskunnassa hyväksyttyä käytöstä ja mitkä ovat soveliaita puheenaiheita julkisella paikalla, sillä koulussa keskustelu on täysin sensuroimatonta. Hämärästi muistan miten joskus yläasteella opettaja yritti mahdollisimman hienovaraisesti ja tieteellisin termein selittää ihmisen lisääntymisestä. Onneksi täällä eivät opettajat turhia hienostele, vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. 
Löysin koulusta kattoikkunan.

Asiasta hiihtoliittoon. Kävin eilen kuuntelemassa luennon stressistä ja terveellisistä elämäntavoista. Miksikö? Noh, kaikki alkoi noin viikko sitten, kun eräs hieman keskivertoa seksuaalisesti avoimempi ystäväni löysi esitteen, jossa erittäin komea mies (Personal trainer, ravitsemusterapeutti) kertoi pitävänsä luennon Pohjois Vancouverissa sijaitsevassa kirjastossa. Päätimme mennä kuolaamaan kuuntelemaan tätä komeaa miestä tiistai-illan ratoksi ja suuntasimme vesibussilla Pohjois Vancouveriin. Saavuimme kirjastolle juuri ja juuri ajallaan luentoa varten (saatoimme eksyä matkalla aikuisten lelukauppaan) ja näimme tämän komean olennon lasiseinän läpi pienessä kokoushuoneessa... 














  




Huhhuh... Time well spent! Luento oli oikein hyödyllinen. 
Vancouver Pohjoisesta katsottuna pimeällä.

 Komean ravitsemusjumalolennon innoittamana pyrin seuraavat pari viikkoa syömään vain asioita, joissa on vain yhtä raaka-ainetta ja nukkumaan yli 8h yössä.
Niin...



Oli pakko ostaa näit tällasii söpökarkkei koska ystävänpäivä tulos ja kaikkee.. Maistuvat kamalalta.

 Nyt aijon poistua koneen äärestä suihkuun, sitten teippaan jesarilla parvekkeen oven umpeen, ettei kylmä tuuli pääse sisään, preppaan huomisen lounaan ja menen nukkumaan. Hyvää torstaita Suomeen!


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

What's so funny?

Koulun kahvila <3
 Takana on jälleen tapahtumarikas viikko. Tiistaina acting tunnilla murtui yksi nenä. Keskiviikon improtunnilla meille opetettiin komedian salaisuus. Torstaina aamulla meditointia ja kirjoittamista, 5h hyppytunti ja illalla klassikkoelokuva. Perjantaina 3h kuvauksissa leikin time code -henkilöa ja illalla kävin katsomassa monologi-kilpailun, johon alunperin ilmoittauduin osallistujaksi. Lauantaina kuvasimme muutaman luokkatoverin kanssa koe-esiintymis videot maanantain tunnille. Löysimme myös scene partnerini kanssa näytelmän, josta työstämme todennäköisesti avauskohtausta seuraavat 3kk ja 4. jakson lopulla esiinnymme opettajille ja oppilaille.






Tosiaan. Tiistaina aloitimme acting tunnin pienellä dance-party-lämmittelyllä. Toisin sanoen opettaja valitsi biisit ja me aikuiset opiskelijat tanssimme ja riehuimme. Kävipä sitten niin, että eräs luokkani komeista miehistä nappasi kaveria vyötäröltä ja kiepsautti tämän ympäri kokonaisen voltin. Temppu onnistui täydellisesti, mutta päättyi pieneen päiden törmäykseen. Ja näin murtui nenä. Tunnin lopuksi opettaja suositteli minulle ja parilleni komediaa työstettäväksi. Valitsimme näytelmän nimeltä "The motherf*cker with the hat". Hulvaton.

Koko kaupunki on pilvessä.
Komedian salaisuus on yllättävän yksinkertainen. Opettajamme käytti esimerkkinä Frendit sarjan Joeya. Mikä tekee Joeysta hauskan?


Tottakai hyvät vitsit tulevat käsikirjoittajilta, mutta todellinen komedia tulee reaktioista. Aina kun Joey sanoo/tekee jotain hauskaa, seuraava kuva on kanssanäyttelijästä, joka reagoi hölmistymällä/hämmentymällä. Parhaat reaktiot tulevat (minun mielestäni) Chandleriltä ja Rossilta. Niihin vain ei tule kiinnitettyä kamalasi huomiota, mutta ilman kanssanäyttelijöitä Joey ei olisi yhtä hauska.
Komedian salaisuus on siis se hienovarainen reaktio, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Harjoittelimme tätä seuraavalaa tavalla:
Yksi henkilö poistuu luokasta ja jäljelle jääneet valitsevat hänelle jonkin ammatin (siivooja, jooga ohjaaja, putkimies jne.), kun henkilö tulee takaisin luokkaan häntä odottaa asiakas. Asiakas puhuu siansaksaa ja odottaa tulevansa kohdelluksi kuten ammattiin kuuluu. Henkilö, joka ei tiedä ammattiaan yrittää arvata mitä häneltä odotetaan ja alkaa heti toimia esim. jos hän olettaa olevansa hieroja, hän kehottaa asiakkaan lattialle makaamaan ja alkaa hieroa tätä. Asiakas näyttelee reaktion: "Mitä vittua tää putkimies puuhaa?" jne.

 Viiden tunnin rötväyshetki. Torstaina ennen illan elokuvaa All about Eve. Mustavalkoinen 2h 20min elokuva. Olin ihan varma, että nukahdan kesken elokuvan, mutta oli sen verran mukaansatempaava pätkä, että en saanut unta. Suosittalan siis ehdottomasti kaikille.

Student Lounge
 Perjantaina vahdin kolme tuntia kameran kelloa ja kirjoitin ylös kuvakulmat, otot, niiden aloitus ja lopetus ajat, sekä muutamia muistiinpanoja. Tämän jälkeen otin parin tunnin päikkärit student loungen mukavalla nahkasohvalla ja kävin sitten katsomassa monologikilpailun. Suoritukset olivat huikeita! Kun ilmoittauduin mukaan muutama viikko sitten pääsin toiselle varasijalle, mutta luovuin siitä koska en löytänyt sopivaa monologia. Ensikerralla sitten. 

Jessie.
 Eilen (lauantaina) muunsin asuntoni pieneksi studioksi, jossa kuvasimme koe-esiintymisviedot maanantain tunnille. Ikkunan eteen valkoiset kaihtimet ja kaikki lamput sojottamaan ikkunaa kohti. Kameratelineenä käytimme jakkaraa, jonka päälle pinosimme pari pientä pahvilaatikkoa. Toinen koe-esiintyminen oli paikallisesta sarjasta iZombie ja toinen Jessen rooliin Breaking Badistä. Haaste oli siis tehdä Jessestä nainen. Saatan ehkä laittaa Jesse videon tänne jossain vaiheessa.
Lights. Camera. Hipster.

Jessie.

 Tänään pitäis käydä kaupassa, koska jääkaappi on tyhjä, mutta ei millään jaksais. Askartelin joulukoristekävyistä ja valoista pienen valopurkin. Huomenna tanssitunti. En jaksa oottaa, et aletaan treenaa näytelmää. Pitäis opetella New York/Queens aksentti. Mun hahmo on huumeita käyttävä nuori nainen, jonka poikaystävä pääsee vankilasta ja hankkii töitä ja löytää asunnosta vieraan miehen hatun ja syyttää tyttöystävää pettämisestä. Dialogi on aivan hulvatonta!

"--but you're dating a fuckin' big time loser with a head like an actual fickin' fish! ...Okay, look, please, alls I'm gonna say, Ma, when you see him tonight: Take a moment. Take a breath. Take a real good look and just ax yourself in all honesty -- 'Do I wanna fuck him -- or fry him up with a little Adobo & Paprika an feed him to fuckin' Buster and Negrito, okay?!....I love you too."
# Selfie

Että sellasta. Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Terveisiä sohvan pohjalta

Blääh... Tänään laiskotuttaa ihan kamalasti! Kurkkukivusta päätellen oon vissiin tulossa kipeeksi. Vituttaa. Viime torstaina aamu alkoi avautumis sessiolla uuden opettajan johdolla. Kaikki luokkani 14 opiskelijaa jakoivat itsestään 10 enemmän tai vähemmän kivuliasta totuutta, joista en tietenkään moraalisista ja luottamuksellisista syistä kirjoita, mutta sen voin kertoa, että itkeä pillitin kuunnellessani kuin pieni lapsi.

Torstai ilta kului performance studiessien parissa, musiikkia kuunnellen ja taidetta katsellen. Tässä jaksossa minun tehtäväni on PS tunnilla pitää esitelmä kahdesta näyttelijästä, joista toinen on opettajani Bill Marchant ja toinen kouluni kasvatti Adam DiMarco. Katsomme kyseisten näyttelijöiden suoritukset TV-sarjoista Strange Empire ja Supernatural. Torstai oli myös hyvin sumuinen päivä...

Sumuinen kuja.
 Perjantain kameratunnilla kuvasimme ensimmäisenä vuorossa olleen parin kohtauksen elokuvasta Few Good Men. Toimin script supervisorina eli pidin huolta melkeinpä ärsyttävän hyvin siitä, että näyttelijät osasivat vuorosanansa ja lausuivat asiat oikein. 

Lauantaina kävin elämäni ensimmäistä kertaa Costcossa. Costco on järkyttävän valtava varastohallin näköinen rakennus, jossa myydään melkolailla kaikkea tukkuhintaan. Suurpakkauksissa. Tarkoitukseni oli ostaa vaikka mitä, mutta koska asun yksin, ei olisi kovin fiksua ostaa esim. 10 kiloa lihaa tai 50 kananmunaa. Ostin 2kg pastaa, 1.5l pestoa ja vessapaperia loppuvuodeksi.
Sunnuntaina pääsin äänittämään dino-ääniä pelisuunnittelijakaverini videopeliin. Ihan hulvattoman hauskaa! Äänitimme pelisuunnittelu kampuksen pienessä studiossa kaikenlaisia hauskoja äännähdyksiä videopelin pikku dinosaurukselle. Hyppy-, kiipeämis- ja juoksu-ääniä, sekä pikku-dinon ilkeiden vihollisten vihaisia ääniä. Omaa ääntelyä on järjettöän outoa kuunnella nauhalta, mutta tulipahan hankittua vähän lisäcredittejä ansioluetteloon. Jee!
Amy ja minä äänikopissa.

Pelottava pikku-dino.
 Tänään (maanantaina, tiedän - Suomessa on jo tiistai) koe-esiintymistunnilla tutustuimme hieman oman koe-esiintymisen nauhoittamiseen. Katsoimme mm. Emma Stonen oma-nauoituksen Easy A elokuvaan ja Rachel McAdamsin koe-esiintymisen The Notebookkiin. Seuraavalle tunnille pitäisi askarrella 2 kappaletta koe-esiintymisiä USB-tikulle. Jännää pukkaa...

Laulutunnilla suoritimme taas hieman kyseenalaisella tavalla harjoituksen. Tällä kertaa kaikki lauloimme soolona, mutta tehdäksemme tilanteesta vähemmän kiusallisen otimme jälleen mukaan pullon. Tällä kertaa vuorossa oleva laulaja kävelee aina jonkun luokse, ojentaa pullon ja ottaa sen takaisin. Sitä ei kuitenkaan tarvitse antaa takaisin vaan pullon saanut voi esim. antaa sen vierustoverille, heittää sen toiselle puolelle huonetta, piilottaa sen paitansa/housujensa sisään tai lähteä juoksemaan sen kanssa ympäri luokkaa. Koitas siinä sitten laulaa, kun juokset pullon perässä.

Näkymä laululuokasta oli tänään tällainen.



 Menen nyt keittämään teetä, koska kurkkuun sattuu. Paljon. Heihei!

torstai 8. tammikuuta 2015

What's the sound?


Arvon lukija, koska sinä olet viimeksi purkanut sisäiset tuntemuksesi äännellen ja liikehtien? Eli toisin sanoen huutanut, huitonut, itkenyt, nauranut, kiljunut ja riehunut holtittomasti sydämmesi kyllyydestä, vain koska tuntui siltä. Ja ennen kaikkea kykenisitkö siihen 15 ihmisen tyynesti katsellessa? Itse toteutin tämän toimituksen eilen ja täytyy myöntää, että teki kyllä hyvää. Kerron pian miten tämä tapahtui. 
Mörrimöykky
3. jaksoa on nyt eletty 3 päivää. Viikko on omalta osaltani alkanut melko kurjasti, sillä en ole viiteen päivään nukkunut kunnolla ja onnistuinpa tässä vielä hankkimaan sen verran vittumaisen niskakivun, että ei kovasti huvittaisi evää heilauttaa. Koulu on kuitenkin kivaa, kuten aina. Muutama uusi opettaja ja uusia aspekteja tuttuihin kouluaineisiin.


Maanantaiaamu alkoi koe-esiintymis oppitunnilla, jossa keskustelimme eri tv-sarjojen genreistä ja miten mihinkäkin genreen kannattaa suhtautua/valmistautua. Katselimme pätkiä paikallisista sarjoista mm the 100 josta opettajamme hienosti nappasi itselleen pienen roolin. Ja lopuksi saimme kahden sivun kohtauksen Breaking Badistä. Jakauduimme kahtia (tytöt ja pojat erilleen), me neitokaiset jäimme luokkaan kameran kanssa ja pojan koltiaiset kävivät suorittamassa meille koe-esiintymisensä yksi kerrallaan. Sitten me tyttöset saimme päättää kenet haluaisimme nähdä jatkossa. Tulipa huomattua, ettei se casting ihmisten homma ihan helppoa ole. Ilmeisesti mielipiteitä on aina yhtä monta kuin on katsojia.


Laulutunnilla lauloimme. Pullon kanssa. Siis silleen, että yksi aloittaa ja laulaa jollekkin ja vie sille pullon ja se joku ottaa sen vastaan ja lähtee sitten laulamaan jollekkin toiselle sen pullon kanssa. Tarkoituksena tässä ylläpitää inhimillistä kontaktia laulaessa ja ennenkaikkea kertoa tarina laulun takaa.


Tiistai aamuna movement / mask tunnilla tutustuimme naamioiden käyttöön, eli miten menetellään kun se primääri työkalu, eli naamavärkki on poissa pelistä. Oon tästä kurssista aika innoissani.


Mää ja yks Jaakoppi. Ja seinän kokoinen juliste luokkahuoneessa.
Tiistai iltapäivä eskaloitui sitten uuden acting opettajan johdolla niihin holtittomiin tunteenpurkauksiin. Istuimme kaikki kiltisti rivissä tuoleilla, kun opettaja kertoi säännöt: kukaan ei poistu huoneesta, ennenkuin harjoitus on ohi. Eikä saa satuttaa itseään tai muita tai rikkoa koulun omaisuutta. Sitten piti laittaa simmut kiinni ja kuunnella ohjeita. Erinäisten mielikuvaharjoitusten avulla tuli ajauduttua miltei hypnoottiseen tilaan ja päädyimme sellaiseen tilanteeseen, että me kaikki seisoimme tuoleillamme - edelleen silmät kiinni - niin reunalla kun vaan uskalsimme, ja kuvittelimme olevamme jokun kiellekkeen reunalla. Sitten piti kuvitella miltä tuntuisi hypätä. Ja sitten piti oikeesti hypätä. Tämän jälkeen perse penkkiin ja silmät auki. Sitten kukin vuorollaan sai hetken ilmaista itseään liikkuen ja äännellen. Erityisesti äännellen. Joka kerta kun suorittaja hiljeni ja yritti pelkällä liikkeellä ilmaista oloaan opettaja kysyi "What's the sound?". Itkua, naurua, huutoa, kiljumista, ähkimistä ja puhkumista. Kokonaisuudessaan tyhjentävä kokemus.


Tänään aamutunnilla sukelsimme ääni ja puhe tunnilla ihmisen anatomian ja fysiologian ihmeelliseen maailmaan ja mm. piirsimme omakuvat siitä minkälaisena koemme oman fyysisen tietoisuutemme. Eli mitkä ruumiinosat ovat herkimpiä ja tietoisimpia ympäröivästä maailmasta. 

Mun tietoisuus-omakuva näyttää ufo-vauvalta...
Miten tämä raapustelu liittyy ääneen ja puheeseen? Kaikki liittyy kaikkeen. Kropan käytöllä ja äänellä on hirmuisesti tekemistä toistensa kanssa. Oon tässä pikkuhiljaa alkamassa ymmärtämään, että miten paljon ymmärrettävää minulla näistä asioista vielä on. Teimme myös puhe harjoituksia eri resonaattoreita hyödyntäen (Double bass, cello, viola, violin).

"Fucking double bass"

Kävelin eilen kotiin Burrard streetin kautta...


...ja otin kuvia

...myös Davie streetiltä
 Huomenna päivä alkaa tunteikkaalla tunnilla. Jälleen uusi opettja ja uusi ote näyttelemisen jännään maailmaan. Kurssin aihe on oman tarinan kirjoittaminen, eli jokainen paljastaa huomenna 10 asiaa itsestään, jotka "tekevät minusta minut". Loppujaksosta alamme työstää näistä 10 asiasta monologia ja seuraavassa jaksossa, joku luokkatovereista opettelee tämän monologin omanaan ja sitten niitä luetaan ääneen koko luokalle ja kaikki itkee. Mm. tämän takia nesteytys on näyttelijälle äärimmäisen tärkeää.

Pitäisi myös piakkoin valita näytelmä ja siitä kohtaus, jota minä ja scene partnerini ryhdymme työstämään. Ja lukea Silver Linings Playbookin kässäri ja suorittaa tekstianalyysi. Huhhuh. Toivottavasti tänäyönä saan nukuttua.





lauantai 3. tammikuuta 2015

UV

Picture: Cole McPherson
 Tää tulee nyt parin päivän viiveellä, mut nyt on vuodenvaihdetta juhlittu ihan kunnolla. Täällä vuosi siis vaihtui 10h jäljessä Suomen ajasta, eli silloin kun siellä Suomessa heräiltiin krapulaiseen perjantai aamuun, me poksauteltiin täällä skumppapulloja auki Granville Streetillä. Mitään suuria juhlallisuuksia ei mun osalta täällä ollut, mutta hauskaa oli! Ainoa miinus oli ilotulitteiden puute. Jostain rahallisesta syystä iso paikallinen ilotulite-show peruuntui tältä vuodelta.

Illanviettoon lähdettiin näillä eväillä. Sikari jäi ikävä kyllä polttamatta.

Yritin kiireessä askarrella itselleni party-kynnet


Party people
Viikset!
 Aloitimme juhlinnan pienellä dinner-party-peli-illalla ystäväni luona Gastownissa. Tarjolla oli juustoja ja viinejä ja marjoja ja hedelmiä. Yritin opetella pelaamaan Smashia huonolla menestyksellä, mutta lupauduin treenaamaan mun smash-skillssejä jatkossa. Keskiyön lähestyessä suuntasimme Granville Streetille skumppapullot taisteluvalmiudessa.

Photo: Melody Francoeur

Granville Street keskiyöllä. Photo: Cole McPherson

Juhlakansa! Photo: Cole McPherson

Hillittömästä ihmisjoukosta huolimatta vuosi vaihtui rauhallisesti, ilman ylimääräistä rettelöintiä. Kaikki olivat iloisen hilpeitä. Varsinkin tämä pienikokoinen japanilaismies, joka viihdytti juhlakansaa tanssimalla ja laulamalla holtittomasti keskellä katua.


Granville Streetiltä suuntasimme toisen toverin kämpille jatkoille. Ja mikäs sen sopivampi tapa jatkaa rietastelua vanhaan malliin, vuoden vaihteesta huolimatta, kuin kiivaalla ottelulla Cards Against Humanityä. Kotiin konttasin viiden aikoihin aamuyöllä ja heräsin seuraavana "aamuna" klo 16:30, kävin noutamassa annoksen butter chickeniä läheisestä intialaisesta, söin sen katsellen elokuvaa ja painuin takaisin pehkuihin. Tais olla hyvät bileet.

Tunnelmat jatkoilta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! xx