Okei... Ihana, ihmeellinen, rankka, liikuttava, hullu ja hulvaton viikko on nyt ohi. Kehtaan väittää, että jokainen osallistuja löysi itsestään jotain uutta joka päivä. Viikon intensiivikurssin teema oli "Return to impulse". Tähän mennessä olemme oppineet opettelemaan vuorosanat tehokkaasti, tekemään syvälliset tekstianalyysit, koreografioimaan kohtaukset itsenäisesti ja näyttelemään jotakuinkin uskottavasti, mutta tällä viikolla opimme luottamaan impulsseihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kaikki valmiiksi suunniteltu "sanonpa tämän vuorosanan tällä tavalla" tai "tällä vuorosanalla kävelen tänne ja istun tuohon sohvalle ja laitan käden käsinojalle" piti unohtaa.
"90% of acting is impulse"
Viikko toimi seuraavalla tavalla: 9 aamulla saavuimme "suureen saliin" suorittamaan itsenäisesti lämmittelyn (joogaa, piirileikkejä, tanssia) ja klo 10 opettaja ja n.10 alumnia saapuivat paikalle. Ensimmäisenä päivänä workshoppasimme puolet kohtauksista (n. 1-2h/kohtaus) ja toisena päivänä workshoppasimme loput, kolmantena päivänä taas ensimmäisen päivän kohtaukset ja neljäntenä toisen. Lounastauon pidimme kun siltä tuntui. Opettajaa lainatakseni: "Working with me is like having sex with a gorilla. You don't stop when you're tired, you stop when the gorilla is tired." Viidentenä päivänä suoritimme "working rehearsalin" eli käytännössä esitimme nämä työn alla olleet kohtaukset alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Ohjatun meiningin ulkopuolella oli pakko löytää aikaa vielä harjoittelulle, joko aamuisin tai iltaisin. Kotona olin joka päivä vasta 9-10 aikoihin illalla.
"This is the place to suck if there ever is a place to suck!"
Eväät
Niin helpolta kuin impulsseihin luottaminen kuulostaakin, ei se aina sitä ole. Varsinkaan kun olet lavalla, valokeilassa, useamman kymmenen silmäprin edessä. Nerokas opettajamme kuitenkin onnistui villitsemään sekopäisestä laumastamme irti vaikka mitä. Treeneissä sai tehdä mitä vaan! "Do as you will but harm none!". Milloin joku lauloi vuorosanansa tai tanssi eroottisesti, suihkutti alkoholitonta kaljaa kattoon ja joi katosta putoavat pisarat, seisoi pöydällä, hyppi tai putosi sängyltä, riisui tai puki vaatteita.
Laura
Jos opettaja halusi saada jostakusta emotionaalisen reaktion irti, hän ei tyytynyt teeskenneltyyn tunteeseen vaan meni aika pitkälle henkilökohtaisuuksiin saavuttaakseen tarvittavan reaktion. Oli puhetta isistä, äideistä, isovanhemmista, sisaruksista, pettymyksistä, seksuaalisuudesta jne. Reaktioita löytyi. Paljon. Kaikilta. Välillä itkua välillä naurua. Välillä opettaja itki itsekin.
"Don't do what you think you should do"
Opimme myös kivan pienen leikin nimeltä "Let it be this time". Tämä leikki aiheutti koreografiauskovaiselle balleriinalle pienen päänsäryn. Sääntö oli tämä: Joka kerran on oltava erilainen, eli joka kerta kun aloitat kohtauksen alusta, aloitat sen istumalla/seisomalla/kävelemällä/puhumalla eritavalla. Joka kerta, kun teit jotain samalla tavalla opettaja pysäytti ja vaati aloittamaan alusta.
"Getting it right means getting it wrong!"
Muutamassa kohtauksessa esiintyi seksuaalista väkivaltaa, mikä piti tietenkin koreografioida huolella, eikä tästä tietenkään tingitty. Kolmantena päivänä todistimme niin huolella harjoiteltua ja suunniteltua kohtausta, että ainakin kolmen katsojan oli pakko poistua luokasta. Opettaja kertoi halunneensa oksentaa ja itse näyttelijätkin itkivät aikaan saamaansa reaktiota.
Itse koen päässeeni kuluneesta viikosta yllättävän helpolla. Isoilla univeloilla ja kovalla treenillä, mutta muuten yllättävän helpolla. Uskoisin syynä olleen sen, etten kertaakaan sanonut "ei". Ensimmäisen päivän ensimmäisenä tuntina opettaja tokaisi: "Nyt Meri esittää meille laulun", lauloin Maamme laulun ja kirjoitin seinälle "Suomi", itseni lisäksi yllättäviä lauluesityksiä oli 3 muuta: Elvistä, I will survive ja joku laulu ranskaksi, jota en tunnistanut.
Olen aivan käsittämättömän ylpeä luokastani, sillä jokainen kasvoi kuluneen viikon aikana näyttelijänä ja ihmisenä aivan uskomattomiin mittoihin. Tästä ihmislaumasta on tullut mulle perhe, jota ilman en selviytyisi. Olen myös ensimmäistä kertaa erityisen ylpeä omasta työstäni lavalla ja palautteesta päätellen ihan hyvästä syystä. Nyt voin hyvillä mielin hyvästellä Lasieläintarhan ja keskittyä johonkin ihan muuhun.
"Niin sähän lähdet kohta?" / "Koskas sä nyt lähdetkään sinne?"
- Kyllä, lähden lähden alle viikon kuluttua, tiistaina 19.8.
"Meetsä niinku vaihtoon?"
- Ei, en mene vaihtoon. Menen suorittamaan 'diplomin'
"No jännittääks jo?" / (Classic:)"Miltäs nyt tuntuu?"
- Ei. Ei tunnu erityisesti miltään. Päällimmäinen tuntemuksen omainen ajatus on stressin sekainen huono omatunto asioista, joita ei ehdi tehdä tai ihmisistä joita ei ehdi nähdä. Shit happens. No can do.
Mutta joo. Alle viikko. Tähän päivään asti olen pakannut, purkanut, priorisoinut, organisoinut ja uudelleen pakannut. Viikon päästä istun todennäköisesti hotellihuoneessa ihmettelemässä, että mitäs hemmettiä mä nyt teen. Ehkä ehdin ennen koulun alkua toteuttaa vielä parissa viikossa asioita, jotka jäi kesällä vähemmälle (esim. rusketuksen hankkiminen ja salilla käynti...) Vaikka tää kesä on tuntunut jotenkin suunnattoman lyhyeltä, on se silti ollut aivan mahtava. Seuraa koonti tän kesän parhaista asioista:
Moves, Nuubia, Kanada ja Provinssi. Kiitän osallisia. Unohtamatta tietenkään viime viikonloppua, joka oli myös erityinen.. Jurassic Rock.
Huikee porukka, mahtava meininki. PVVMSK Showband 2014. Tajutonta vipellystä, Rakkauden suurlähettiläitä, Iron Manejä ja My Little Ponyja. Elämä on välillä tosi hyvää!
Ens kerralla varmaan avaudun vasta Kanadassa, kun on jotain asiaa. BTW jos vuoden aikana tulee aivan tajuton ikävä, niin kannattaa pitää telkkaria auki...
Okei... Ihana, ihmeellinen, rankka, liikuttava, hullu ja hulvaton viikko on nyt ohi. Kehtaan väittää, että jokainen osallistuja löysi itsestään jotain uutta joka päivä. Viikon intensiivikurssin teema oli "Return to impulse". Tähän mennessä olemme oppineet opettelemaan vuorosanat tehokkaasti, tekemään syvälliset tekstianalyysit, koreografioimaan kohtaukset itsenäisesti ja näyttelemään jotakuinkin uskottavasti, mutta tällä viikolla opimme luottamaan impulsseihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kaikki valmiiksi suunniteltu "sanonpa tämän vuorosanan tällä tavalla" tai "tällä vuorosanalla kävelen tänne ja istun tuohon sohvalle ja laitan käden käsinojalle" piti unohtaa. 
Muutamassa kohtauksessa esiintyi seksuaalista väkivaltaa, mikä piti tietenkin koreografioida huolella, eikä tästä tietenkään tingitty. Kolmantena päivänä todistimme niin huolella harjoiteltua ja suunniteltua kohtausta, että ainakin kolmen katsojan oli pakko poistua luokasta. Opettaja kertoi halunneensa oksentaa ja itse näyttelijätkin itkivät aikaan saamaansa reaktiota.
