Tämä Juhannus oli ehdottomasti elämäni surkein. Siis aivan läpipaska! Ai miksi? No minäpä kerron!
Muutama viikko sitten minulle selvisi, että täällä järjestetään suomalaiset Juhannustanssit lauantaina 20. kesäkuuta skandinaviaklubin puolesta. Ihanaa! Odotin näitä kekkereitä kuin kuuta nousevaa ja suostuttelin puolet luokastani liittymään seuraani.
Edeltävä viikko sujui mainiosti! Rikoimme tanssitunnilla oman lankku-ennätyksemme (5min) ja opettelimme pienen pätkän koreografiaa Backstreet Boysin Everybody videolta. Sitten saapui perjantai, 19. kesäkuuta.
Tuona kohtalokkaana päivänä, minulla oli vapaa aamu, joten heräsin vähän tavallista myöhemmin. Sängystä noustessani huomasin, että alaselkä oli hitusen arka. Nah, ei varmaan mitään vakavaa, joten lähdin salille. Hetken lämmiteltyäni nappasin rekiltä painot. Ei. Huono idea. Selässä vihlaisi nyt sen verran, että jouduin ottamaan tukea. Okei. Tänään on cardio-päivä. Puolisen tuntia crosstrainerilla sujui ihan sulavasti, mutta selkä vittuili vieläkin. Päätin mennä kotiin. Pääsin kotiovesta sisään, viskasin treenikassin lattialle ja..... aivastin. AIJJ*#¤&%)/%&#%&¤)STNA*^)(%&¤%#¤!!! Jalat eivät enää kantaneet, joten konttasin sohvalle. Lepäilin hetken, päätin, että nyt on parempi, kävin suihkussa ja puin päälle. Taas sattui vähän enemmän, joten heittäydyin sohvalle. Lepäilin noin tunnin, kunnes tuli aika lähteä kouluun. Selkä sanoi "ei". Soitin luokkakaverille ja lähetin opettajalle sähköpostia, että tänään ei onnistu, nähdään maanantaina.
Lekottelin koko päivän ja illalla huomasin olevani nälkäinen ja jo hieman kävelykykyisempi. Lähdin kauppaan. Pääsin sinne ja takaisin, mutta paluumatkalla rakennukseni hississä vihlaisi taas erityisen kohtalokkaan tuntuisesti. Naapurin rouva auttoi kantamaan kauppakassini ovelleni. Lepäsin taas hetken, kunnes tuli vessahätä. Palatessani vessasta sohvalle romahdin lattialle. En pystynyt kävelemään. Iski pienoinen paniikki. Mitä hittoa? Kaikki sattuu. Konttasin puhelimeni luo ja päätin, että nyt on hankittava apua.
Yhdeksältä illalla ystäväni suostui saattamaan minut poikaystävänsä kanssa sairaalan ensiapuun. Muutaman hysteerisen itku-naurukohtauksen jälkeen selviydyin asunnostani ulos ja naapurien kannattelemana alakertaan taksiin. Sairaalassa sitten odottelin rullatuolissa, kunnes pääsin makuulle ja lääkäri iski käsivarteeni piikin ja antoi pillerin. Lihaskramppi oli diagnoosi. Sain mukaani kaksi pilleripurkkia hätätapauksiin (morfiinia ja rauhottavia) ja reseptit kahteen vähän jytkympään tulehduskipulääkkeeseen. Kyseiset nappulat ovat auttaneet kipuihin, mutta koska ne vaikuttavat keskushermostoon ne aiheuttavat myös huimausta ja pahoinvointia.
Tarinan opetus: Olkaa varovaisia kun aivastatte!!
Vointi on jo huomattavasti parempi ja tänään aijon selviytyä kouluun!
Asiasta hiihtoliittoon: Vastasin muutama viikko sitten Filmtopp.se:n haastatteluun, joka on nyt julkaistu:
http://www.filmtopp.se/wwwfilmtoppse/2015/6/21/skdespelarstudent-meri-lindblad
Suomennos:
"Filmtopp.se jatkaa elokuva-alan opiskelijoiden seuraamista. Viimeisimpänä haastattelimme suomenruotsalaista Meri Lindbladia, joka opiskelee näyttelijäksi Vancouver Film Schoolissa pohjoisen Hollywoodissa. Kyseessä on kunnianhimoinen koulu, joka optimoi koulutusohjelmansa alan kehityksen mukaan. Vaikka Meri tiesikin hyvissä ajoin, että lukion jälkeiset opinnot sijoittuvat ulkomaille, Kanada ei ollut varma valinta.
- Kaksi vuotta sitten etsiskelin Googlesta elokuvakouluja ja törmäsin Vancouver Film Schooliin. Olen aina halunnut näytellä, mutta en usonut sen olevan mahdollinen uravaihtoehto, kunnes 2011 olin mukana "STAGE" -musikaali ohjelmassa. Sillon ymmärsin, että mikään muu ala ei kiinnosta yhtä paljon.
Merin mukaan ei ole sellaista kuin "tavallinen päivä" näyttelijäopiskelijan elämässä.
Toisinaan leikimme kuin pienet lapset ja toisinaan istumme pöydän ympärillä ja luemme. Lämmittelemme usein joogamaisilla harjoituksilla, joilla työstämme ääntä ja hengitystä. Laulamme, tanssimme, leikimme, itkemme, huudamme, kuiskaamme ja koemme kaikenlaisia tuntemuksia. Opiskelemme ja analysoimme tekstejä, koe-esiinnymme kameralle, opimme aksentteja ja elokuvan tuotantoa. Lähes joka päivä opimme itsestämme jotain uutta.
Kerro jostain teemasta tai projektista jota olette lähiaikoina työstäneet?
Viimeviikolla meillä oli "return to impulse" niminen intenssiivikurssi, jonka tarkoituksena oli oppia luottamaan impulsseihin rutinoitumisen sijaan. Olemme alkaneet myös työstää loppuelokuvaamme nimeltä "Love (k)not" jonka kuvaamme heinäkuussa. Käsikirjoituksen on kirjoittanut opettajamme Bill Marchant ja kaksi muuta opettajaa ohjaavat ja valmentavat näyttelijöitä. Elokuvassa on usea päähenkilö, joilla kaikilla on rakkaus-, ystävyys-, sukulaissuhdeongelmia. Käsikirjoitus on nokkela ja dramaattinen ja toivon, että toteutamme sen hyvin.
Monet koulut keskittyvät johonkin tiettyyn "näyttely metodiin" mutta VFS:llä ei ole mitään yksittäistä metodia.
Kaikki opettajat ovat erilaisia ja uskovat eri metodeihin. Meillä ei ole käytössä mitään tiettyä metodia, mutta useassa koulussa opitaan vain näyttämään tunteita. Täällä meidät opetetaan tuntemaan niitä oikeasti ja joskus se tarkoittaa sitä, että esiin on kaivettava ne kivuliaimmat ja katkerimmat muistot. Muutama tärkeä opetus: "It's not pretend, it's make believe" ja "If it's true, it can't be too much". Kaikkien tunteiden on oltava aitoja.
Onko jotain erityistä genreä josta pidät?
Komedia ja draama ovat eniten mieleen, mutta olisi mahtavaa päästä työskentelemään jossain action pätkässä, jossa on paljon erityistehosteita. Olen kiinnostunut myös ääninäyttelystä.
Nyt kun TV-sarjat ovat iso juttu, onko tavoite työskennellä enemmän sarjoissa vai täysipitkissä elokuvissa?
Haluaisin päästä työstämään erilaisia rooleja erilaisiin elokuviin, mutta tavoite on saada mikä rooli mistä vain.
Mitkä ovat sinun suurimmat haasteesi näytellessä?
Ehkä "scene partnerin" kuunteleminen niinkuin kuulisi vuorosanat ensimmäistä kertaa, eikä suunnittelisi etukäteen. Välillä jännitys sotkee hengityksen. Esikuviani ovat Meryl Streep ja Cate Blanchett, koska he ovat aitoja. Heidän suorituksiaan voi katsella ilman ääntä ja silti kokea tunteita. Heille kova työ on tuottanut tuloksia, mikä inspiroi suuresti.
Voitko vinkata lukijoillemme joitakin moderneja suomalaisia elokuvia tai elokuvantekijöitä, joita kannattaa seurata?
Ehdottomasti Leijonasydän. Dome Karukoski, Aki Kaurismäki ja Klaus Härö ovat seuraamisen arvoisia elokuvantekijöitä. Suomalaisnäyttelijät Jasper Pääkkönen ja Peter Franzen esiintyvät Vikings-sarjan uudella kaudella, mikä on tosi jees!
Minä ja ruotsalaiset kanssaopiskelijat kiitämme Filtopp.se:tä haastattelusta. Jee!
Kyllä se nyt vain on kuulkaas sillä tavalla, että tiistaina alkaa kuudes ja samalla viimeinen jakso koulua. Kuluneella viikolla olen hieman toipunut selkävauriostani, varannut itselleni kampaajan ja ajan valokuvaajalle, valinnut kohtaukset promo-reelilleni, jorannut tanssiaisissa ja itkenyt Leijonakuningas -musikaalin katsomossa. Valmistumisen yhteydessä saamme 2kk päästä koululta valmistujaislahjaksi vuoden jäsenyyde Casting Workbookiin. Siitä on sitten hyvä lähteä etsimään edustusta ja koe-esiintymismahdollisuuksia. Casting Workbookissa ovat kaikki Pohj.-Amerikkalaiset näyttelijät ja agentit eli se on vallan mainio tapa verkostoitua. Olemme itse vastuussa agentin löytämisestä, mutta opettajat ohjaavat ja opastavat siinä melko tehokkaasti. Seuraavassa jaksossa suoritan 2 valinnaista kurssi: liike/tanssi ja Shakespeare monologi. Saattaa tulla rankkaa, koska vapaa-aikaa on vähemmän. Luvassa on myös enemmän ääninäyttelyä, paljon kuvauksia, yksi intenssiivikurssi ja business-kurssi. Loppurutistus. En oikeen osaa sanoa minne nämä viimeiset 10kk ovat kadonneet...
