Instagram

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloween


Tättärää! Tänään sepustan sinulle, arvon lukija, oppiaineesta nimeltä Audition, Halloween tunnelmista täällä, sekä isken pöytään kaksi reseptiä, jotka koeajoin eilen. 

Audition
Oppiaine kuuluu lukujärjestykseemme siitä yksinkertaisesta syystä, että koe-esiintymättä näyttelijä on työtön. Opettajamme on n nelikymppinen mies, joka muistuttaa ulkonäöltään huolestuttavan paljon Aku Hirviniemeä. Hän on ollut alalla yli 20 vuotta ja vieraillut mm. sarjoissa: Salaiset kansiot, Arrow, Supernatural, Smallville, Tähtiportti, 4400 ja Shirley Holmes ratkaisee. Ensimmäisellä tunnilla hän esitteli meille yksinkertaisen version koe-esiintymistilanteesta ja normaalin koe-esiintymis kaavan. Eli mitä pitää tehdä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä. Kurssin aikana tulemme vastaanottamaan muutaman päivän varoitusajalla sähköpostitse "kohtauksia" ja rooleja, joihin meidän tulee sitten tunneilla koe-esiintyä. Tunnin päätteeksi katsomme kaikkien suoritukset nauhalta ja nauramme toisillemme ja ennenkaikkea itsellemme. Jännää ja hauskaa! 


Halloween

 Ihan ensimmäiseksi: jos et jaksa/osaa/tahdo kaivertaa kurpitsaa, omena on helpompi ratkaisu.

Halloween on täällä aika iso juttu. Suuri osa opiskelijoista tuli jo kouluun täysin asianmukaisesti pukeutuneena. Itse olin tylsä, enkä pukeutunut kouluun, vaan säästin asun illaksi. Mm. siksi, että minun Halloween asuni oli Marilyn Monroe ja tämän ulkoasun luomiseen meni aikaa. Paljon aikaa. Erityisesti hiukset aiheuttuvat päänsärkyä. 

 Käytössä olivat mm. seuraavat tuotteet: 


Muutama huomio, mikäli joskus itse haluat Marilyniksi maalautua:
Pohjusta kaikki! Nassu, huulet ja ripset. Sopivat tuotteet tähän: Goshin huulipohjustus voide, Loréalin "studio secrets" pohjustus vaahto ja Balsam roll ripsitöhnä. Meikkivoiteena Joe Blasco ei petä koskaan ja Dannin korostusväreillä naamasta voi "veistellä" sopivan muotoisen. Mustaa nestemäistä eye lineriä saa käyttää ihan runsaasti, mutta kannattaa muistaa, että "häntä" sojottaa enemmän sivulle kuin ylös. Luomiväri kannattaa pitää neutraaleissa nude/ruskea sävyissä ja poskipuna enemmän lämpimissä oransseissa ja ruskeissa, kuin kirkkaan pinkeissä. Huulet kannattaa värittää moneen kertaan rajauskynällä ja päälle voidella kirkkainta punaista huulipunaa mitä kaapista löytyy. Ripsiin harjailin Silk merkkistä tuotetta. Silk settiin sisältyy kaksi tuubia: ensimmäisessä on mustia pieniä irtokuituja, joita harjailin uloimpiin yläripsiin ja päälle mustaa vedenkestävää ripsiväriä toisesta tuubista. Irtokuidut pidentää ja paksuntaa kivasti, mutta liian innokkaassa käytössä lopputulos on ällön paakkuinen. Kosteisiin hikusiin Doven oxygen moisture vaahtoa > rullat > mahd. lämmin föönaus > rullat pois kuivista hiuksista, päälle lakkaa ja tyveen John Friedan volume kuivashamppoota. Tadaa.


 Halloween partyt sijaitsivat pelisuunnittelijakaverini rakennuksen pelihuoneessa. Illan mittaan pelisuunnittelijat ja näyttelijät sekä muutama tuottaja pelasivet innokkssati bilistä, pingistä, pöytäfutista ja pöytälätkää. Itse hävisin ruhtinaallisesti kaikissa muissa lajeissa paitsi lätkässä. Koska Suomi. 




 Paikalla olivat mm. Poison Ivy, Catwoman, Superman, Jack Sparrow ja Mother of Dragons. 

 Ramona ja Marilyn



 Kuvasta päätellen bileet päätty hyvin....


Ruokaa

Kasvis-Kössikeitto

Elikkäs kasvissose-squash-keitto. Ensiksi täytyy esitellä uusin perheenjäsen. Sen nimi on Magic Bullet ja se on pieni ja söpö blenderi. Alle $40 London Drugsista. Tää kaveri auttoi keiton soseutuksessa. Toki se olis ollut fiksumpaa toteuttaa sauvasekoittimella, mutta minkäs teet...

Ainekset:
2 rkl öljyä (maissi/avokado/rypsi, kaikki käy)
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 sellerinvarsi
1 tomaatti
1/2dl pilkottua inkivääriä
1/2dl silputtua korianteria
1 (keskikokoinen) Butternut Squash (The Kössi)
1/4 tl kurkumaa
2 tl murskattuja korianterin siemeniä
1 tl kuminaa
1/4 tl hot pepper flakes
1 tl sitruunan mehua
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1l kookosmaitoa
9 dl kasvislientä





Mainitsemisen arvoinen huomio: Tarvitset ison kattilan. Ja squashin silpomiseen tarvitset jykevän veitsen.


 Ensin kannattaa silputa ja paloitella kaikki ainekset kivasti omiin kippoihin. Kattila liedelle, öljyt kattilan pohjalle ja päälle sipulit, sellerit, inkiväärit, korianterit ja mausteet. Näitä pyöritellään öljyssä, kunnes ovat pehmeitä. Eli n. 5-8 minuuttia. 



Sitten joukkoon lisätään paloiteltu ja kuorittu kössi (ilman siemeniä) ja paloiteltu tomaatti, sekä kasvisliemi.


Tässä vaiheessa nupit kaakkoon kunnes kiehahtaa ja sitten soppa peitetään kannella ja jätetaan muhimaan MIEDOLLE LÄMMÖLLE n. 20 minuutiksi kunnes kaikki kasvikset kattilassa ovat tarpeeksi pehmeitä soseutettaviksi. 



Soseutettuun soppaan lisätään kookosmaito ja sitten hämmenellään kunnes keitto höyryää.


Itse lisäsin lautaselleni vielä raejuustoa ja korianterin lehtiä.



Mustikka-banaani Muffinit

Erinomaisia aamupala/välipala muffinsseja.

Ainekset:
1 banaani
sopivasti mustikoita
3dl jauhoja
4 1/2 dl pieniä pikapuuro kaurahiutaleita
1 1/2 tl kanelia
1tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1/2tl suolaa
4 1/2 dl piimää
1dl hunajaa
1 kananmuna
1/2 dl rypsiöljyä
1 1/2 tl vaniliinisokeria

Ensin sekoitellaan yhteen kippoon kuivikset ja toiseen kippoon vatkataan piimä, hunaja, vaniliinisokeri, muna ja öljy. Kuten arvata saattaa seuraavaksi nämä ainekset yhdistetään ja joukkoon heitellään mustikat sekä banaani (oman maun mukaan mössättynä tai pienesti paloiteltuna). 

Taikina annostellaan paperisiin muffinivuokiin, muffinivuoat uunivuokaan, vuoka uuniin. Uunin asteluku 190 C  ja paistoaika 20-25 min.




Tänään on merkittävä päivä, sillä aijon katsoa Star Wars elokuvat ensimmäistä kertaa ikinä! Ja syödä pizzaa. Paljon pizzaa.







10 kommenttia:

  1. Ihan huippumeikki, menee kyllä täydestä toi selfie! :D Ja nyt alko harmittaan kun meiltä ei vieläkään löyty sauvasekoitinta, kasvissosekeitto on niin herkkua...

    http://tuikkeita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos :D Veikkaan, että jollain muusisurvoimella saa yhtä hyvää jälkeä keitosta ku tolla mun pikku-blenderillä! ;D

      Poista
  2. Wow, tosi hyvin sait Marilyn-lookin kopsattua, melkein aidolta näyttää :D :)

    www.nenasofias.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä yllätyin itsekkin lopputuloksesta ;D

      Poista
  3. Pakko sanoa että vau! Upea Marilyn!! :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava halloween postaus! :) Hassun hauska Marilyn-asu.

    VastaaPoista
  5. Upean näköinen oot! :) Kirjoitat kivan vivahteikkaasti! :)

    http://elamaaopiskelijan.blogspot.fi/

    VastaaPoista