Instagram

tiistai 4. elokuuta 2015

Värikäs Viikonloppu


Heipähei! Tänään mulla on vähän ylimääräistä aikaa (vapaapäivä), joten sepustan tähän nopsasti kuluneen viikonlopun vipellykset. Oli tosiaan vähän tavallista värikkäämpi ja vauhdikkaampi viikonloppu. Perjantai-iltana Davie street suljettiin block partyjä varten, eli muutaman korttelin mittainen pätkä oli omistettu Pre-Pride juhlille. Oli kaiken näköisiä lavoja ja kojuja ja silent discoja ja katutaiteilijoita. 
  
Lauantaina osallistuin Color Me Rad 5K tapahtumaan kahden luokkatoverini kanssa. Eli "juoksimme" sellaisen 5km mittaisen reitin, jonka varrella meitä ammuttiin geeliväreillä. Lauantai iltana taas oli kolmas ja viimeinen Celebration of light -ilotulitus tapahtuma rannalla. Jos oon nyt ymmärtänyt oikein niin kyseessä oli Hondan järjestämä ilotulitus kilpailu maiden välillä. Kanada voitti. Jee. Kokoonnuimme siis Sunset beachille tätä valoshowta ihailemaan. Oli aika upee. 
  
Sunnuntaina oli Vancouver-Pride päivä ja koko kaupunki oli täynnä sateenkaaria ja ihanan iloisia ihmisiä. En itse ehtinyt paraatia ihailemaan, koska koulutöitä ja työhaastattelu, mutta kaikista näkemistäni kuvista päätellen oli aika huikea meininki. Postauksen lopussa on video, jonka lopussa on erittäin awkward parvekkeelta kuvattu pätkä, jossa kovasti yritän paraatin suuntaan zoomailla. Videolta löytyy myös parhaita paloja ilotulituksista, block partyistä ja color runista. 
  
Tällä hetkella vapisen ja niiskutan sohvan pohjalla juomassa ällöä sitruuna-valkosipuli-inkivääri-hunaja-oreganoöljy-cayannepippuri-lientä, koska olen onnistunut nappaamaan itselleni erittäin nihkeän kesäflunssan. Huomenna pitäisi kuvata vielä yksi minuutin mittainen kohtaus promo-reelille ja torstaina aloitan työt söpössä pienessä leipomo-kahvilassa. Kaiken lisäksi pitäisi löytää ylimääräistä aikaa treenata movement teosta. Valmistujaisiin n. kaksi viikkoa. Hyvin menee!


Party hat!
Ready to Rad
RADioactive52



Jump




Viihdyin vähän liian hyvin näis maaleis.

Valoilmiöitä

Pridevälipala


4 kommenttia:

  1. hei itselläkin ollut haaveena aina näyttelijäntyö, onkohan mahdotonta 25 vuotiaana enää lähteä ja saada mistään töitä koulun jälkeen? ei mitään kokemustakaan. Meillä oli todella todella paha perhetragedia kun täytin 19 ja masennuin siitä pitkäksi aikaa, enkä saanut tavoiteltua unelmia, nyt ikä masentaa, vihdoin kun olen jotenkin päässyt yli :( minkä hintainen tuo koulu on ja kauan kestää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ikä ei tässä työssä pitäis koskaan olla ongelma! Mun luokalla vanhin on 50 ja kolmekymppisiäkin löytyy eli ei mitään hätää! vfs.edu löytyy kaikki opintolinjat ja hinnat, en nyt itse muista tarkkaa summaa. Vuoden kestää, mutta ei oikeen oo lomia eikä kauheesti jää vapaa-aikaa :)

      Poista
    2. Onpas tosi ihana kuulla! :) :) kun aina lukee että monet aloittavat joskus 8-14 vuotiaana yms. Jospa minullakin olisi vielä mahdollisuus. Toivottavasti ei vaikuta hirveästi työpaikansaantiin, kun lukee joka paikassa että kun nuorempia on aina tarjolla :( mutta onhan osa rooleistakin "vanhemmille", tosin en tiedä annetaanko nekin sellaisille jotka aloittaneet aiemmin. No pitää uskoa omiin kykyihin, pakko kai sitä on lähteä kokeilemaan jonnekin päin maailmaa
      Tuo Kanada kiinnostaisi kovasti, onko sinne vaikea saada työlupaa? Kun olen tutkinut vain Yhdysvaltoja joihin tuntuu olevan miltei mahdotonta saada työlupaa ellei ole jo valmiiksi "suuri" näyttelijä, naimisissa amerikkalaisen kanssa taikka joku erityisalan osaaja eli suunnilleen joku sydänkirurgi :D Saako opintojen jälkeen Kanadassa "vapaasti" hakea töitä? Onko sitä kautta vaikea saada USAan työlupaa?

      Poista
    3. Täällä perjaatteessa pitäisi saada avoin työlupa yhtä pitkäksi aikaa kun opinnot on kestäneet. :) Itse ainakin sitä haen heti kun valmistun. Totta joo USA on vähän hankalampi paikka, mutta just täällä Vancouverissa kuvataan tosi paljon jenkki sarjoja ja leffoja (tällä hetkellä esim. Supernatural, Flash, Arrow, Once upon a time, iZombie, the 100, X Files, Star Trek jne.). Itseä ei ainakaan vielä edes houkuta lähteä mihinkään Losiin koittamaan onnea kun se on kuitenkin sen verran isompi allas :D Tänne vaan!!

      Poista