Instagram

torstai 26. marraskuuta 2015

Hellloooo

...from the other sideeee... of the world! Töttöröö! Seelonce Fini! Julistan kaksi viikkoa jatkuneen radiohiljaisuuden päättyneeksi. Hiljaista on ollut siitä yksin kertaisesta syystä että ei aikaa, mutta ei myöskään mitään erityisen mielenkiintoista kerrottavaa. Kylmä tänne on tullut. Vielä tarkenee kuitenkin juoda teetä parvekkeella.








Töissä olen siis ollut ja kaiken vapaa-aikani käyttänyt ympriinsä palloilemalla ja välillä vähän lenkkeilemällä. Kävin myös jouluostoksilla. Ostin itselleni joululahjaksi VS-yökkärin, meikkipussukan, Frozen bluerayn ja Disney- joulumukin. Mielenkiintoista, eikö? Nyt alamme kuitenkin olla jännän äärellä! Miksikö? No minäpä kerron! Huomenna tapaan agentin, joka olisi ehkä mahdollisesti kiinnostunut minusta mainosnäyttelijänä. Ylihuomenna minulla on laulutunti, koska aikomukseni on koe-esiintyä musikaaliin nimeltä American Idiot. Kyllä. Pelkkiä Green Dayn biisejä siinä musikaalissa. Sitten viikonloppu paiskitaan töitä niin maan perkuleesti ja aikaisin tiistai aamuna lennän LaLa-Landiin hyvin ansaitulle lomalle. Sitä odotellessa. Eipä mulla oikeestaan muuta. Kuvia on. Tässä tulee.

Ihan ensin muutama foto n. kuukauden takaisesta pelastaja harjoituksesta, jossa näyttelin uhria ja hämmentyneet NEAT-koulututtautujat pelastivat minut ja muutaman muun tekoverellä tuhritun näyttelijän romahtaneen talon raunioista.


Ja sitten otoksia lenkkipulon varrelta.

Kyllä. Tiedän. Sinua vituttaa, ettet asu täällä. Kyllä muakin vituttais. Sorry, not sorry.










Kaikki kuvat otettu alle 10 km päästä mun asunnosta. Löytyy palmuja, biitsiä, rämeistä metsää, vuoria yms. Mä tykkään.

 Ihan tälleen btw, jos ketään on koskaan mietityttänyt, että missä olen töissä ja miltä siellä näyttää:


Vetäydyn taas kahdeksi viikoksi kuoreeni ja annan kuulua itsestäni vasta kun olen palannut tuolta jenkkilän puolelta. Bake it easy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti