Instagram

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Loppu lähenee

Pohdin tossa toissailtana vähän elämää ja mieleeni kantautui muisto intin alokasajalta; muuan alikersantti totesi, että: "Täällä te opitte ryömimään, konttaamaan ja kävelemään uudelleen!" Joo tavallaan totta, mutta ei ollut mitenkään elämää mullistava oppitunti. Toisinpa kävi kun näyttelijän oppiin lähdin. Kukaan ei varoittanut, että menisi ihmisen perustoiminnot uusiksi, mutta näin 10kk jälkeen voin todeta, että olen oppinut seisomaan, puhumaan ja hengittämään uudelleen ja muutenkin tuntuu, että kaikki aistit ovat herkistyneet uusille taajuuksille. 

Muistan elävästi ensimmäisen jakson ensimmäiset voice-tunnit ja miten pyörittelin silmiäni, kun opettaja sepusti siitä miten tärkeää on oikeanlainen hengittäminen ja joogaaminen yms. Vasta nyt on alkanut palaset loksahtelemaan kohdalleen sillä tavalla, että eron huomaa heti "hyvän" ja "huonon" hengityksen välillä. Viime viikolla työstin monologia sekä henk.koht. valmennuksessa voice-opettajan kanssa ja puhetunnilla luokan edessä ja huomasin miten älyttömän helpolta ja vaivattomalta kaikki tuntuu kun hengittää oikein. 

Sähköpostiini kilahti viime perjantaina viimeisen jakson lukujärjestys. Luvassa on paljon pitkiä päiviä, työntäyteisiä viikonloppuja, workshoppeja, Love (K)not -kuvaukset, Shakespearea, Promo-Reelin kuvauksia, äänitysstudiosessioita, luentoja yrittäjyydestä ja näyttelijän elämästä ja viimeisenä 20. Elokuuta valmistujaiset. 


Viime torstaina pääsimme koulusta hieman tavallista aikaisemmin, joten päätimme ystäväni kanssa käydä yhdellä drinksulla. Tämä drinksu muuttuikin ostereiksi ja kunnon lounaaksi Joe Fortes -ravintolassa. Aivan järjettömän hyvää ruokaa! Mikäli koskaan vierailet Vancouverissa vaadin, että käyt kyseisessä ravintolassa syömässä!



 Lauantaina keskustasta lähiöön muuttanut luokkatoverini piti pienet grillibileet. Tarjolla oli hamppareita, hodareita, täytettyjä herkkusieniä, pastasalaattia, suklaatäytteisiä banaaneja ja ribsejä, mutta ainoassa ottamassani kuvassa pääosassa ovat sipsipussit... 

Saattaa olla, että itsekin päädyn lähiöön asumaan kun vuokrasopimus nykyisessä lukaalissani loppuu. Järkyttävintä tässä on se, että kaverini uusi lähiö-kämppä on kaksikerroksinen (+kattoterassi), valmiiksi kalustettu, kahden makuuhuoneen ja vessan paritalo. Vuokra on $200 vähemmän kun mulla tässä pienessä studiossa... Ei. Edes. Vituta.



Tosiaan. Valmistujaiset lähestyy ja pitäisi alkaa pohtia valmistujaismekkoa ja kenkiä ja asuvalintoja headshotteihin ja kampaajalla pitäisi käydä ja vaikka mitä. Ajattelin leikata lettiä jonkun verran ja vaihtaa väriä hieman tummemmaksi. Valmistujaismekko on joko tummansininen tai punainen. Tiedän kun löydän.


Kyseinen ohjeistus löytyy koulun kellarissa sijaitsevan äänistudion seinältä. Eilisellä ääninäyttelytunnilla hassuttelimme tv-mainos voice-overeilla. Opettajamme ovat aivan parhaita! Jos joku äännähtää äänityskopissa jotenkin omituisesti/hauskasti, tätä äännähdystä soitetaan varmasti loopilla ainakin 5 minuuttia kaikkien nauraessa hysteerisesti. Eilisen tunnin päätteeksi opettaja jakoi vielä kaikille valtavat keksit! Gotta love VFS!

Vetäydyn tästä suorittamaan läksyjä. ...eli katsomaan TV-sarjoja ja elokuvia, kunnes löydän kolme kohtausta, jotka haluan nauhoittaa Promo-Reelilleni. Koska #MeidänKouluOnParempiKuTeidänKoulu

P.S. Tääl on joka päivä yli +20c ...Mites Suomessa?
You know you love me, xoxo GossipCookie

2 kommenttia:

  1. Olet siis ihan suomalaistyttö, joka lähti kandaan näyttelijäkouluun? :o aivan uskomatonta♥ Olen aina halunnut tulla näyttelijäksi yhdysvalloissa, mutta se on siellä todella kallista. Mun unelmana on näyttelijän ura, ja siitä aion pitää kii!! Olen vasta kasi luokalle menossa (tyttö), ja aion käydä peruskoulun hyvin arvosanoin ja mennä Helsingin,Tampereen tai Kuopion ilmaisutaidon lukioon ja sieltä seurata sinun jalanjälkiäsi kanadaan tuohon samaan kouluun :)♥ Maksaako tuo koulu hirveästi? Miten hait sinne? Saako jostain siis opintotukea? Voiko sulle tulla puhuun jossakin?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Jes! Hyvähyvä! Joo, ihan Suomesta tänne tulin. Ja oot ihan oikeessa Yhdysvalloissa koulut on ihan törkeen hintasia, tää vaihtoehto oli vähän edullisempi koska kestää vaan vuoden, mutta se onkin sitten aika rankka vuosi :D Hain koulun nettisivuilla, https://vfs.edu/ siellä voi luoda oman "käyttäjätunnuksen" ja latailla kaikki tarvittavat dokumentit ja todistukset omaan tahtiin, eli hakemuksen kanssa ei oo mitään stressiä. Koulu on "yksityinen oppilaitos", mutta saan tänne ihan normaalisti opintotuet ja lainat Suomesta. Tossa sivun oikeessa laidassa pitäis näkyä "yhteydenottolomake" mitä kautta mulle voi laittaa viestiä jos on lisää kyssäreitä :)

      Poista