Instagram

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kuudes ja viimeinen jakso

Kyllä se nyt vain on kuulkaas sillä tavalla, että tiistaina alkaa kuudes ja samalla viimeinen jakso koulua. Kuluneella viikolla olen hieman toipunut selkävauriostani, varannut itselleni kampaajan ja ajan valokuvaajalle, valinnut kohtaukset promo-reelilleni, jorannut tanssiaisissa ja itkenyt Leijonakuningas -musikaalin katsomossa. Valmistumisen yhteydessä saamme 2kk päästä koululta valmistujaislahjaksi vuoden jäsenyyde Casting Workbookiin. Siitä on sitten hyvä lähteä etsimään edustusta ja koe-esiintymismahdollisuuksia. Casting Workbookissa ovat kaikki Pohj.-Amerikkalaiset näyttelijät ja agentit eli se on vallan mainio tapa verkostoitua. Olemme itse vastuussa agentin löytämisestä, mutta opettajat ohjaavat ja opastavat siinä melko tehokkaasti. Seuraavassa jaksossa suoritan 2 valinnaista kurssi: liike/tanssi ja Shakespeare monologi. Saattaa tulla rankkaa, koska vapaa-aikaa on vähemmän. Luvassa on myös enemmän ääninäyttelyä, paljon kuvauksia, yksi intenssiivikurssi ja business-kurssi. Loppurutistus. En oikeen osaa sanoa minne nämä viimeiset 10kk ovat kadonneet...

Prom-day
 Koulumme "tanssiaiset" olivat n. tunnin mittainen tuokio tanssikurssille osallistuneille, jossa opettaja arvioi valssi, salsa ja foxtrot -taitomme ja lopuksi esitimme pienen pätkän koreografiaa Backstreet Boysin Everybody biisiin. Rikoimme samana päivänä myös koko koulun lankkuennätyksen 5min 30sek. Kyllä, minäkin tällä selällä! Mikäli tahdot nähdä tämän hulvattoman Backstreet Boys tanssin, klikkaa tästä. Taustalla minä ja rikkinäinen selkäni.

Olemme aloittaneet valmistautumisen lopputyön eli Love (k)not elokuvan kuvauksiin. Lisää harjoituksia on luvassa ja crew-roolit on jaettu. Itse tulen kuvausten aikana toimimaan näyttelijähommien lisäksi toisena apuohjaajana. Työnkuvaan kuuluu olla tietoinen siitä missä kutakin näyttelijää tarvitaan milloinkin ja, että kommunikaatio tuotannon ja näyttelijöiden välillä sujuu.



Mindy & Betty roolivaatteissa

 Kävin tänään katsomassa Jellonakuningas -musikaalin Queen Elizabeth teatterissa. Olen vieläkin hieman sanaton. Oli upea. Suosittelen. Jos et pääse katsomaan livenä, katso edes tämä video.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti