Instagram

maanantai 21. syyskuuta 2015

Return of the Master-Procrastinator


Viime postauksessa mainitsinkin jo, että mun vuoden mittainen avoin työlupahakemus hylättiin. Tästä johtuen mulla meni kaikki suunnitelmat aivan uusiksi ja tästä aiheutunut stressi otti sen verran koville, että päätin pitää täysin stressittömän viikon, jonka aikana en huolehdi tulevasta lainkaan. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille. Tämän viikon aikana kävin joogassa, baletissa, kuntosalilla, tein yövuoroja, katsoin Gossip Girliä Netflixistä, nukuin pitkään, kävin kävelyllä, koe-esiintymässä, ilmoittauduin vapaaehtoistyöntekijäksi VIFF elokuvafestareille, virkkasin pipon, kudoin 3 lapasta, sukan ja kaulahuivin. ja onnistuimpas tekemään muutaman ratkaisevan päätöksen tässä samalla:

Tammikuussa aijon aloittaa "osa-aikaiset" opinnot BCIT:ssä (British Columbia Institute of Technology). Kunhan suoritan 9 credits/jakso, saan säilyttää opiskelijastatukseni Kanadassa ja käydä samalla töissä. Koska kyseessä on "osa-aikainen" tutkinto, suurin osa oppitunneista on iltaisin, joten päivät on aikaa ravata koe-esiintymisissä. Ja BCIT:stä valmistuville on taattu tämä avoin työlupa. 

Toinen ratkaiseva päätös on tämä: Tämän viikon tiistaina lähetän sähköpostia agenteille. Olen valinnut 5 "huippu Talent Agencyä" vähän sen perusteella, että missä on tuttuja ja löytyykö rosterista myös ääninäyttelijöitä. Tämä on erityisen jännittävää sen takia, että tammikuussa alkaa pilottikausi ja tällä hetkellä tässä kaupungissa on valtavasti töitä tarjolla. Tämä ikävä kyllä tarkoittaa myös sitä, että agenteilla on kädet täynnä nykyisten asiakkaidensa kanssa, eikä välttämättä ole aikaa uusille asiakkaille.
Ja ei, en vielä aijo paljastaa minne olen itseäni tyrkyttämässä. Kerron myöhemmin. Ehkä. 

Tällaista tällä kertaa. Ensi viikolla enemmän meininkejä elokuvafestareilta.
Kutsun myös teidät kaikki tykkäämään mun FB sivusta: https://www.facebook.com/merilindblad2
Päivitän sinne ihan ensimmäisenä kaikista actoring-related-uutisista.

Nyt kuvia kauniista kotikaupungistani:


Granville bridge


Seawall







Viikon aikaansaannokset... Ei en kutonut lapasia pareittain....

Aamupala töiden jälkeen aamukuudelta... En valita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti