Kyllä. Elämä hymyilee rapakon takana. Tänään oli vähän niinku paikallinen "vappu", eli takana on pitkä viikonloppu ja koulu alkaa huomenna. Tämä kyseinen pitkä viikonloppu on ollut aivan mahtava!
Perjantai
Tapaamme porukalla keskustassa sijaitsevassa kahvilassa, josta suuntaamme kohti paikallista "messukeskus-huvipuisto" meininkiä hieman keskustan ulkopuolella. Syynä tähän seikkailuun Game of Thrones näyttelyn viimeinen pysäkki. Näyttelyyn oli kova tunku ja jouduimme lippujen lunastuksen jälkeen odottelemaan hyvän tovin ennen kuin pääsimme edes jonottamaan ovelle.
Aika kului kuitenkin hyvässä seurassa nopeasti. Kävimme katsastamassa animaatio -näyttelyn (Get animated). Näyttely sisälsi melkolailla kaiken laista sarjakuviin ja animaatioihin liittyvää historiallisesti merkittävää tietoa.
Game of Thrones näyttelyyn sai jonottaa tovin jos toisenkin, mutta kokemus oli jonotuksen arvoinen! Kaikki puvut ja pikku tilpehöörit, jotka on aiemmin nähnyt vain kuvaruudun läpi olivat melko mehevää katseltavaa ihan livenä.
Elämäni traumaattisin ja samalla hilpeällä tavalla huimaava kokemus oli yllä olevassa kuvassa näkyvä simulaatio. Kakkulat naamalle, luurit korville ja koppiin. Kyseessä oli siis kokonaisvaltainen audio-visuaalinen elämys hissista joka vie ensin aidan/seinän/muurin päälle, sen yli ja lopulta pudottaa hyytävään lumiseen tyhjyyteen. Näin korkeita paikkoja kammoksuvana täytyy tunnustaa, että olin vähällä pyörtyä.
Jos kärsimättömyyteni hiusten värin muuttamisen suhteen antaa periksi, tiedän keneksi pukeudun Halloweeninä... Mutta mistä saa lohikäärmeitä?
Ja tottakai otimme kaikki tällaisen kornin kuvan valtaistuimella loikoilusta. Kyseinen nojatuoli on paljon mukavampi istua, kuin miltä se näyttää.
#GoTExhibitin jälkeen suuntasimme bussilla takaisin keskustaan kaljalle tapaamaan muutamaa uutta tuttavuutta samasta koulusta, mutta alaikäisten määrästä johtuen emme jääneet kaupungin yöelämään, vaan päädyimme pitämään pikku kotibileet. Tämä oli se hetki, jota olin odottanut! Ostin Suomesta lähtiessä paketin salmiakkia ja päätin, että syötän sitä sitten täällä kanukeille ja nauran heidän tuskalleen. Suunnitelmani toteutui täydellisesti. Ilmeisesti vain suomalaiset sulattavat salmiakkia... ja absinttia.
"Kotibileiden" tapahtumapaikkana toimi pieni asunto keskustan laitamilla, hienossa rakennuksessa, 30. kerroksessa. Olen käsittämättömän kateellinen näköalasta, joka yllä olevassa kuvassa ei pimeyden takia pääse oikeuksiinsa. Asunnon kokoa en kadehdi lainkaan, koska oma kotikoloni on suurempi, enkä jaa sitä kenenkään kanssa... 30. kerroksen näkymä avautuu neljän aikuisen miehen olohuoneesta.
Lauantai
Eipä oikeen mitään ihmeellistä. Kävin parantelemassa krapulaa hampurilaisella ja illan tullessa päädyimme karaoke baariin. Lauloimme yhden kappaleen ja jatkoimme Gastowniin. Mukavaa seutua, paljon ravintoloita yms. juottoloita. Hipsin kiltisti hotellille nukkumaan koska sunnuntaina oli muutto.
Sunnuntai
Aamupäivällä sain puhelun vuokraisännältä. Hän kertoi olevansa iltapäivään saakka melko kiireinen, mutta siivooja päästäisi minut sisään klo 14 ja antaisi avaimet. Näin siis tapahtui. Klo 14 olin matkalaukkuineni malttamattomana raahautumassa kohti uutta asuntoani.
Kuuden laukun kanssa liikkuminen on hikistä ja tuskaista puuhaa, enkä suosittele sitä ikinä kenellekkään. Mutta vihdoin ja viimein olin saapunut palatsiini. Asunto on siis studio (eli yksi huone ja vessa), mutta erittäin tilava studio onkin! Ensimmäiset 5 minuuttia uudessa asunnossa pompin riemusta. Sitten alkoi laukkujen purkaminen. Noin puolessa välissä purkautumisurakkaa saan viestin koulukaveripossen ryhmäkeskusteluun. Illalla luvassa leffa ja kotibileet. Toki.
Kuvassa keittiö, hylly, laukkujen purkamis kinkerit, sänky ja seinä
Avaimet. Täytyy tunnustaa, että en edes tiedä mitä varten kolme vasemman puoleista avainta ovat. Villi veikkaus; posti ja kattoterassi tms..
360 panorama koko kämpästä.
Näkymä keittiöstä.
Ensimmäinen ateriani kotona.
Jep. Muutto urakasta suoriuduttuani suunnistin koulutoverin kämpille pre-leffa drinksuille. Kun koko porukka oli kasassa painelimme kolmen korttelin päähän elokuvateatteriin. Sin City 2 oli elokuvan nimi ja se herätti porukassamme hyvin vahvoja mielipiteitä. Osalla meni ns. tunteisiin oikein olan takaa. Tämä eskaloitui mm. kesken elokuvan teatterista ulos marssimiseen. Itse istuin kiltisti pätkän loppuun asti, enkä oikeen osaa muodostaa kiinteää mielipidettä kyseisestä filmistä. Taiteellisena teoksena arvostan ja oli se ihan hauska. Paras kommentti tuli 18 vuotiaalta pelisuunnittelijan alulta: "Ehkä siitä saa enemmän irti jos katsoo leffan yhtä päihtyneenä kuin siinä esiintyvät hahmot." Varmasti!
Palasimme elokuvan jälkeen takaisin samaan osoitteeseen mistä lähdimmekin ja vietimme loppuillan tutustuen toisiimme juomapelien merkeissä (Never have I ever).
Ensimmäisenä yönä uudessa asunnossani nukuin kokonaiset kolme tuntia.
Maanantai
Aamulla kymmeneltä lähdin ostoksille, koska valtava jääkaappini oli tyhjä. Ostin Granville Islandin Public Marketista pastaa, fetaa, oliiveja ja hedelmiä ja vihanneksia. Ostosreissun jälkeen tulimme koulukaverini kanssa kämpilleni kokkailemaan.
Olen aikaansaannoksestani ylpeä. Opettelin käyttämään kummallista hellaa ja hämmentävää tiskikonettakin. Maittavan pasta-annoksen jälkeen koitti ehdottomasti koko kesän kohokohta. Seikkailu. Vaellusretki. 12 henkinen suurperheemme suuntasi vesibussilla Pohjois-Vancouveriin. Lopullinen määränpää siellä oli nimeltään Lynn Valley. Uskomattoman upea luonnonpuisto, vesiputouksineen yms.
Näköalatorniin oli pakko kiivetä vaikka vähän huippas. Näkymä oli sen arvoinen.
Synttärisankarille suklaatorttu kynttilöillä.
Vettä ja kiviä. Liukasta, mutta hauskaa.
Puro yhdistyy lammikoksi, josta jatkuu vesiliukumäen omainen vesiputous. Yksi näyttelijäpojista laski sen alas. Respect.
Oli ihan pakko mennä uimaan. Oli muuten aika saatanan kylmää.
Tonne on vaan pakko mennä uudestaan. Jos vierailet Vancouverissa päin, suosittelen lämpimästi.
Yllä oleva kuva on otettu korkealta riippusillalta, josta avautuu näkymä koko vesistöön. Kuvan yläreunassa näkyy pieni lätäkkö. Tämä lätäkkö on se, jossa uimme edellisissä kuvissa. Tästä kuvasta saa myös melko hyvän käsityksen siitä mitä tarkoitin vesiliukumäen omaisella putouksella.
Hengailuhetki.
Taiteilijat työssään.
5 tuntisen vaellusretken jälkeen uupunut joukko nuoria taiteilijoita saapui takaisin Vancouverin keskustaan ja haikein mielin toisiaan halaillen päätti pitää yhtä vielä koulun alettua, vaikka aikataulut tulevat olemaan kiireisiä ja menemään varmasti ristiin. Vielä tunteja myöhemmin ryhmäkeskusteluun tulee herkkiä viestejä. Olen käsittämättömän kiitollinen siitä, että meillä on täällä toisemme.
Huomenna meillä on kaikilla edessämme se kuuluisa "loppuelämän ensimmäinen päivä". Koulu alkaa ja vuoden päästä olemme toivon mukaan kaikki valmistuneet näyttelijöiksi/käsikirjoittajiksi/tuottajiksi/ohjaajiksi/pelisuunnittelijoiksi. Luvassa on rankka vuosi, jota seuraa varmasti rankempi "taiteilijaelämä".
Jees.. Nyt on mentävä nukkumaan. School night, you know..
Nyt on taas ollu sellanen seikkailun täyteinen viikonloppu, että en edes muista mitä viikolla tapahtui... Öööö... Selvitin keskiarvon pari viikkoa sitten tekemistäni kyselyistä ja niiden mukaan olen keskiluokkainen, 25v. ruotsalainen tai kanadalainen "girl next door", sinkku, hyvä ihminen, college grad ja työskentelen joko tarjoilijana tai opettajana. Näytän kuulemma Reese Witherspoonilta. Tällä viikolla on ollut enemmän kirjallisia läksyjä kuin ikinä ennen. Myös viiniä on kulunut tavallista enemmän. 
Audition tunneilla luemme nyt vain pitkiä kohtauksia elokuvista. Maanantaina katsoimme viime viikon tuotoksen. Olin ihan tyytyväinen. Seuraavaa odotellessa. Tanssitunneilla olemme opetelleet valssia ja foxtrottia. Treenaamme myös koulun lankku-ennätystä varten. Tällä hetkellä luokkamme lankuttaa 3 minuuttia. Tavoite on yli 5... Tällä viikolla tanssimme salsaa.
Lauantai aamuna heräsin yhdeksältä ja kymmeneltä olin semi-atleettisissa vetimissä valmiina kiipeämään vuorelle. Lupauduin nimittäin lähteä suorittamaan Grouse Grind vaellusreittiä saksalaisen ystäväni kanssa. Suuntasimme keskustasta vesibussilla Pohj. Vancouveriin ja siellä paikallisbussilla vuoren juureen.
Takaisin kääntyminen oli kielletty reitin jyrkkyyden takia, eli kun oli kerran leikkiin ryhtynyt niin huipulle oli kiivettävä.
Tämä päivä (sunnuntai) on mennyt talojahdissa. Olemme siis muutaman kaverin kanssa nyt päättäneet lyödä hynttyyt yhteen ja vuokrata vähän mehukkaamman kokoisen lukaalin hieman keskustan ulkopuolelta. Tässä vähän kuvamateriaalia ulkopuolelta. Ei mitään stressiä, mutta saattaa olla, että muutto on jo ensi kuun lopussa.
