Varaudu vuodatukseen. Jos meinaat lukea tämän blogitekstin loppuun onnittelen jo etukäteen. Kuten otsikosta selviää aijon nyt kertoa mitä tämä opiskelu oikein on. Ready? Ok!
 |
| Söin smurffikarkin |
Mitä syntyy kun 30 nuorta näyttelijää ja kolme vanhempaa näyttelijää/opettajaa laitetaan samaan huoneeseen kahdeksaksi tunniksi? Kaaos. Oppitunnin aloittaminen on lähes mahdotonta sillä opettajat eksyvät aiheesta yhtä lahjakkaasti kuin 5-vuotiaat lapset. Yhden satunnaisen lauseen innoittamana koko lauma saattaa puhjeta laulamaan täyttä kurkkua Queenin We will rock you:ta tai Sir Mix-a-lotin Baby got back:iä. Silmänräpäyksessä ilmapiiri saattaa muuttua radikaalisti ja pian huoneessa vallitsevaa jännitystä voisi leikata veitsellä. Täydellinen hiljaisuus... kaikki hengittävät raskaasti... joku itkee... kukaan ei uskalla liikkua... Eli ihan normi päivä.
Olen aika varma, että jokaisella on jonkun näköinen kauhukuva/painajainen tms. ala- tai yläasteajoilta. Luokkahuone täynnä kavereita joiden edessä sun on näytettävä hyvältä. Opettaja käskee sut luokan eteen. Olet huomion keskipisteenä, sosiaalisesti epämukavassa tilanteessa. Opettaja sanoo jotain, mikä saa sut hämmentymään. Kiusaantumaan. Itkemään. Jännittynyt hiljaisuus. Kaikki tuijottaa. Jep. Olen aika varma, että kaikilla on tästä painajaisesta oma versionsa. Hassua on se, että ala-asteella sitä sanottiin painajaiseksi. Täällä sitä kutsutaan jokapäiväiseksi opiskeluksi. Arjeksi matkalla näyttelijäksi. Miksi?
Kuka tahansa osaa näytellä. Sinä, joka tätä nyt luet, olet "näyttelijä". Lahjakas sellainen. Monta kertaa kuukaudessa/viikossa/päivässä sinä näyttelet. Näyttelet, että kaikki on hyvin, vaikka tekisi mieli paiskata pari lautasta seinään ja karjaista ilmoille kaikki tuntemasi kirosanat kolmella eri kielellä. Näyttelet, ettei itketä tai väsytä. Näyttelet kiinnostunutta kun joku kaveri kertoo sen saman saatanan tarinan, jonka olet jo kuullut viiteen kertaan. Sosiaalisesti epämukavassa tilanteessa näyttelet, että tilanteessa on jotain hauskaa, jotta voit kertoa pienen vitsin, naurahtaa ja luikerrella pois tilanteesta nolaamatta itseäsi täysin. Sinä näyttelet, koska lapsesta asti sinulle on opetettu "käytöstapoja", eli tunteenpurkauksien tukahduttamista.
Ruokakaupassa itkupotkuraivarin saavalle uhmaikäiselle sanotaan: "Käyttäydy kunnolla; ei isot tytöt/pojat itke." Itkeminen tai mikä tahansa liiallinen tunteiden näyttäminen on heikkoutta. Varsinkaan vanhempien ei ole soveliasta tunteilla lastensa edessä. Sehän kyseenalaistaisi auktoriteettisen aseman täysin. Tästä johtuen monet lapset luulevat, että aikuiset eivät osaa itkeä. Koko pienen ikämme meidät opetetaan näyttelemään.
Mihin meitä näyttelijöitä sitten tarvitaan? Mitäs sitä turhaan opiskelemaan, jos kaikki osaavat näytellä. Sanotaan, että näyttelijät ovat vain hyviä valehtelijoita. Bullshit says I. Näyttelijät kertovat totuuden. Näyttelijät itkevät ja tuntevat ja paiskovat ne lautaset seinille sinun puolestasi. Jos sinä "annat tunteillesi vallan" ja ryhdyt tottelemaan kaikkia tunteellisia impulssejasi arjen askareissa, on melko varmaa, että päädyt laitokseen. Siksi me teemme tätä. Tänään eräs opettaja sanoi, että jos pystyt näytellessäsi lopettamaan itsesi kontrolloinnin täysin ja annat impulsseille vallan niin, että pelästytät itsesi, olet oikeilla jäljillä.
Tässä muutama lausahdus, joita meille hoetaan täällä mantran lailla:
"Cut the bullshit"
Meillä kaikilla on se oma kasa härän paskaa, jonka taakse piiloudumme, kun tunnemme olevamme jotenkin uhkaavassa tai epämukavassa tilanteessa. (Psykologit kutsuvat defensseiksi). Toiset yrittää pysyä kylmän viileinä, toiset kertoo vitsejä ja jotkut turvautuu aggressioon, jne. Täällä tavoitteemme on oppia tunnistamaan nämä automaatioiksi muodostuneet tavat ja olemaan turvautumatta niihin.
"Get out of your head"
Tämän lauseen kuulemme silloin, kun yritämme olla fiksuja tai nokkelia näyttelemisemme kanssa, tai kun mietimme mitä nuo muut nyt musta ajattelee. Toisin sanoen esiintyessä ei saisi miettiä menneitä, eikä huolehtia tulevasta.
"Connect to your body"
Jos itkettää, anna itkun tulla. Jos tekee mieli huutaa, huuda. Yleensä tuo "Getting out of the head" toteutetaan keskittymällä fyysisiin tuntemuksiin. Oli se sitten polvisärky tai vihlova selkä, mutta kaiken huomion keskittäminen fyysiseen tuntemukseen toimii aina.
"Sit in your own shit"
Kuullostaa aika eksoottiselta, eikö? Tämä on se viimeinen askel, kun tämä ala-aste painajainen on toteutunut, olet siinä sosiaalisesti kiusallisessa tilanteessa, itket ja kaikki tuijottaa. Yhtä mukavaa kuin housuun paskominen. Meidän tehtävämme on istua siinä paskassa liikkumatta. Eli emme yritäkkään saada tunteitamme kuriin tai itkua loppumaan. Emme peitä itkuun vääntyneitä kasvojamme tai punoittavia silmiämme.
Joku viisas näyttelijä joskus sanoi, että "Näytteleminen on kun olisi yleisön edessä alasti ja kääntyisi ympäri hyvin hitaasti." Se on pelottavaa ja epämukavaa, mutta helvetin hauskaa!
Seascape with Sharks and Dancer
Tänään esitimme viimeinkin näytelmän, jota olemme työstäneet koko jakson ajan. Huvin ja urheilun vuoksi näpyttelen tähän nyt kyseisen näytelmän juonikuvion. Voit joko lukea sen tai jättää lukematta.
Here goes...
Avaus kohtaus: Vuosi 1973, yö, mökki meren rannalla paikassa nimeltä Cape Cod.
Tracy, kaunis, 20v. nainen makaa olohuoneen sohvalla pelkkään huopaan kietoutuneena. Keittiössä Ben, 28v. mies keittelee kaakaota. Tracy herää ja hätääntyy, hän ei tiedä missä on. Pian selviää, että hän on Benin kotona, jonne Ben hänet kantoi löydettyään alastomana merestä. Benin mielestä on selvää että Tracy oli hukkumaisillaan, Tracy väittää olleensa vedessä "tanssimassa". Kaiksikko ei tunne toisiaan, mutta heidän välillään on selvästi seksuaalinen jännite. Ensikohtaamisen edetessä alkaa selvitä, että Tracy on pikkaisen päästään sekaisin ja hänen kertomistaan tarinosta voi rivien välistä lukea, että hän on kokenut seksuaalista väkivaltaa.
"A loon. A wounded, featherless loon. A loony bird."
Ben on selkeästi kouluttautunut ja verbaalisesti lahjakas sekä nokkela. Muuta hänestä ei oikeastaan selviä. Ensitapaamisen jälkeen pariskunta päätyy sänkyyn ja seuraavana aamuna Ben suostuttelee Tracyn jäämään luokseen "edes muutamaksi päiväksi". Tracy suostuu muutamalla ehdolla.
"Expect nothing at all-- no telling me what to do -- no making fun of me -- no cats, no dogs no animals -- no plants, no television -- no smoking."
Seuraava kohtaus sijoittuu kahden kuukauden päähän ensitapaamisesta. Tracy istuu sohvalla neljältä aamulla ja polttaa tupakkaa. Ben herää ja ihmettelee mistä moinen sääntöjen rikkominen johtuu. Tracy ei halua puhua hänelle. Pitkän suostuttelun jälkeen Tracy kertoo olevansa raskaana. Ben ei ole yllättynyt ja iloitsee uutista. Tracy on järkyttynyt, hän ei halua lasta. Hetken riideltyään pariskunta menee nukkumaan. Seuraavana päivänä Tracy herää kun Ben tulee luonastauolla kotiin ja on vihainen koska Ben ei herättänyt häntä aamulla.
"You slept through the alarm. I tried to wake you up. You called me a dirty goat-fucker and went back to sleep."
Tracyllä ei ole koulua kuin vasta myöhemmin, mutta hän on kiireellä lähdössä jonnekkin. Käy ilmi, että hän on varannut lääkäriltä ajan aborttia varten. Ben suuttuu ja alkaa kiivas huutotappelu.
Tracy: "You sound like the Pope or something!"
Ben: "If I was the Pope, you wouldn't be pregnant."
Tracy: "Don't bet on it"
Ben: "Why are we talking about the Pope? Do I care about the Pope? WHO GIVES A GOOD GODDAMN ROYAL FLYING SHIT ABOUT THE POPE, ANYWAY?"
Tracy: "DON'T YOU DARE INSULT THE POPE!"
Ben tekee selväksi, että abortti ei ole vaihtoehto ja jos Tracy sen tekee heidän juttunsa on ohi. Tracy haistattaa Benille paskat ja lähtee ovet paukkuen.
Näytelmä oli jaettu pienempiin kohtaksen pätkiin ja jokainen scene-pariskunta esitti kronologisessa järjestyksessä oman pätkänsä. Minun ja parini kohtaus oli järjestyksessä kolmas. Kohtauksen aikana minä (Tracy) mussutin leipää ja sipsejä sohvalla ja puhuin ruoka suussa, sain pienen huutoraivarin ja lopuksi seurasin Beniä makuuhuoneeseen, niinkuin high-class-ladyn käytöstapoihin kuuluu.
Näytelmän jälkeen valitsimme parin kanssa muutaman vuorosanan mittaisen pätkän, jossa hahmo on mielestämme aidoimmillaan. Näitä vuorosanoja käytimme harjoituksessa, jossa tarkoituksena oli löytää "higher stakes" (korkeat pihvit mitähääh..?) Harjoitus toteutettiin seuraavalla tavalla:
Tracy toisella puolella huonetta, Ben toisella puolella huonetta. Yksi opettajista tuli taakseni ja nappasi minusta kiinni. Kaksi opettajaa piteli kiinni paristani. Opettaja kysyi minulta mikä on hahmoni tavoite tämän kohtauksen aikana ja vastasin jotain sen suuntaista soopaa, että "She wants to feel loved and safe..." opettajani kysyi uudestaan. "Yes, but what does she want from him right now?" "Well, I guess she wants to have sex...", "Well GO! Go have some sex!!" Opettaja huusi ja minun tehtäväni oli yrittää hyökätä parini kimppuun samalla vuorosanojani puhuen, samalla kun parini yritti pyristellä karkuun häntä piteleviltä opettajilta. Melko intenssiivistä. Pian neljä eri pariskuntaa yritti hyökätä toistensa kimppuun vuorosanojaan huutaen ja jokaista näytelijää piteli aloillaan kolme luokkatoveria. Tämä mellakka olisi ollut hauska saada videolle.
Harjoitus loppui haudan hiljaisuuteen. Hiki virtasi kaikkien kasvoilla. "Käsin kosketeltava tunnelma" sai täysin uuden merkityksen. Muutama pelkästään temmellystä sivusta seurannut opiskelija itki, koska touhu meni monella "tunteisiin". Tätä se on. Tätä me teemme.
 |
| Sain paidan. Ja kaksi hajuvettä. |
Alan olla aika velho hajuvesien myynnissä. Ikävä kyllä en tiedä koska pääsen sitä seuraavalla kerralla harrastamaan.
Eilen esitimme soololaulumme luokalle koe-esiintymis muodossa. Eli huoneeseen saapuminen, tervehtiminen, itsensä esittely, laulu ja poistuminen. Meitä ei arvioida vielä laulun laadun perusteella vaan käyttäytymisen, asennon ja huomion jakamisen perusteella.
Tänään tapasin toisen lyhytfilmin ohjaajista uudelleen vastanäyttelijäni kanssa ja sain vähän lisää esimakua tulevista kuvauksista. Sain myös kotiläksyksi tehtävän kirjoittaa asioita, joita huudan "poikaystävälleni" kun hän pesee pyykkiä. Tulee jännää!
Kyllä se nyt vain on kuulkaas sillä tavalla, että tiistaina alkaa kuudes ja samalla viimeinen jakso koulua. Kuluneella viikolla olen hieman toipunut selkävauriostani, varannut itselleni kampaajan ja ajan valokuvaajalle, valinnut kohtaukset promo-reelilleni, jorannut tanssiaisissa ja itkenyt Leijonakuningas -musikaalin katsomossa. Valmistumisen yhteydessä saamme 2kk päästä koululta valmistujaislahjaksi vuoden jäsenyyde Casting Workbookiin. Siitä on sitten hyvä lähteä etsimään edustusta ja koe-esiintymismahdollisuuksia. Casting Workbookissa ovat kaikki Pohj.-Amerikkalaiset näyttelijät ja agentit eli se on vallan mainio tapa verkostoitua. Olemme itse vastuussa agentin löytämisestä, mutta opettajat ohjaavat ja opastavat siinä melko tehokkaasti. Seuraavassa jaksossa suoritan 2 valinnaista kurssi: liike/tanssi ja Shakespeare monologi. Saattaa tulla rankkaa, koska vapaa-aikaa on vähemmän. Luvassa on myös enemmän ääninäyttelyä, paljon kuvauksia, yksi intenssiivikurssi ja business-kurssi. Loppurutistus. En oikeen osaa sanoa minne nämä viimeiset 10kk ovat kadonneet...
